Olin ehkä kolmentoista, kun tätini kysyi, miksi ajattelin tulla isona. Se ehdotti, että lukisin tarhatädiksi, koska tulin niin hyvin toimeen lähes kahdeksan vuotta nuoremman serkkupoikani kanssa. Niin ja äidin samanikäisten hoitolasten kanssa. Totesin siihen, että no joo, oon kyllä miettiny, et musta tulisi kirjailija. Vastineeksi sain lyhytmuotoisen saarnan siitä, että tarvitsisi kyllä lukea joku ”kunnon” ammattikin. Tässä kohtaa vielä voin myöntää, että sukulaiset oli oikeassa. Ei kirjailija itseään välttämättä elätä. Suomessa ainakaan.
Äidistä olen aina ollut ylpeä, kun se on jaksanut joka kerta todeta minulle, kun olen kärvistellyt läpi kriisejä, että kaikki ammatit on tärkeitä. Että se olisi ylpeä musta, tuli musta sitten mikä vain, vaikka toimittajana se toistaiseksi minut näki parhaiten. Mutta sitten sekin romuttui tuossa joitakin päiviä sitten. Näyttelijän urassa ei kuulemma olisi mitään pahaa. ”Siitä vain!” toteaa molemmat vanhemmista ja useamman kerran. Mutta sitten otan äidille puheeksi toisen ajatuksen. Mitä, jos minusta tulisikin tv-käsikirjoittaja. Äiti katsoi minua hetken ja pudistaa sitten päätään.
”Voithan sä kirjottaa telkkariin sarjoja ja silti…” Ei sen tarvinnut jatkaa, koska osasin täydentää, ”lukea itsesi kunnon ammattiin”.
Niin, mikä sitten on kunnon ammatti? Pappi, lääkäri, opettaja, historioitsija(liian vähän työpaikkoja), toimittaja, kielenkääntäjä, eläinlääkäri, poliisi… Arvaatteko miten hurmaavan ihastuttavaa tällainen on 17-vuotiaalle, joka on jo nyt valmis hakemaan itselleen paikkaa sillan alta – ihan vain varmuuden vuoksi?
Mikä ylipäänsä tekee toisesta ammatista kunnollisen ja toisesta ei niin kunnollisen? Onko se parempi työllisyystilanne? Parempi palkka? Paremmat työajat? Yhteiskunnallisesti selkeäasemaisempi? Parempi sijainti? Parempi levinneisyys? Parempi palkka? Pitempi koulutusaika? Lyhyempi koulutusaika? Parempi koulutuspaikka? Parempi katu-uskottavuus? Parempi hyväksyttävyys? Parempi palkka?
Kuka määrittelee sen, mikä ammatti on turha, mikä tärkeä tai sen, mikä on kunnollinen tai epäkunnollinen. Mitä, jos minä haluaisin roskakuskiksi. Siinä olisi hyvä palkka ja niitä tarvittaisiin aina. Kovin puhdas tai siisti ammatti se ei olisi ja oksentaisin päivän aikana vähintään kymmenen kertaa, sillä olen herkkä pahoille hajuille. Olisiko se kunnon ammatti? Entä, jos haluaisin kielenkääntäjäksi telkkariin? Ammatti on aliarvostettu tai vaihtoehtoisesti yliarvostettu. Ketään ei koskaan kiinnosta, kuka on minkäkin ohjelman kääntänyt, mutta samalla heidän töitään haukutaan(ja jos totta puhutaan, ruokottoman huonoahan käännöstyö pahimmillaan on). Mutta kuitenkin minun kielitaitoni tulisi hyödynnettyä. Eipä ainakaan kukaan voisi tulla itkemään sitä, että en käytä hyödykseni sitä viiden kielen taitoa, mikä minulla toivottavasti lukion päättyessä on. Entä sitten, jos tahtoisin elokuvaohjaajaksi? Ammatti on epävarma, mutta voisin sanoa, että katu-uskottavuuteni ampaisisi nousuun miljoonan kilometrin tuntivauhdilla. Palkasta en tiedä. Jos olen hyvä ja teen monta miljoonaa kassalipputuloja tahkoavan ällönimelän tai raivokkaasti räiskähtelevän tusinarainan, olen miljonääri alta aikayksikön, mutta jos päädyn toteuttamaan itseäni parhaaksi katsomallani tavalla, voit olla varma, että syön pelkästään purkkipapuja koko loppuelämäni. Ellei joku yhtäkkiä päätäkin, että olen kovaa kamaa. Minä ja minun elämäni siis.
Tietysti voisin ruveta myös turhajulkkikseksi. Kävisin pari kertaa kuussa vetämässä jonkin talkshow haastattelun ja saisin kansan lankeamaan jalkoihini joko ihastuksesta tai silkasta inhosta. Ottaisin itselleni vetävän roolin. Olisin turhanpäiväinen älykköprofessori joka suoltaa äärettömän hienoja lauseita, joita ei sitten kukaan muu ymmärtäisikään. Voisin myös päättää ryhtyä jonkin kansanedustajan salarakkaaksi ja paljastaa itse lähettäneeni tuhmia tekstiviestejä ja vieläpä vastaanottaneeni sellaisia, aivan kuin tekstiviestit eivät olisikaan kirjesalaisuuden alaisia, yksityisiä mediafoorumeita. Tietysti voisin taikoa itsestäni myös tyhjäpäisen botox-kaunottaren, jonka ainoat ajatukset liittyvät rahaan, mahdollisiin rakkaussuhteisiin(siis vain suhteisiin, ei suinkaan suhteen toiseen osapuoleen)ja tietysti omaan napaan. Olisiko tässä kunnon elämänura? Ehkä turhajulkkiksetkin saavat vielä jonakin päivänä oman ammattiyhdistyksen.
Minä en ole vielä osannut vetää omia johtopäätöksiäni siitä, mikä ammatti on kunnollinen ja mikä ei. Kertokaapa omia mielipiteitänne tästä!
Olipas loistava postaus! Puhut nyt kyllä täyttä asiaa!
VastaaPoistaMinun mielestäni hyvä ammatti, paras ammatti, on sellainen, että siinä oikeasti viihtyy. Että siinä saa toteuttaa itseään parhaiten katsomallaan tavalla, tehdä sitä, mistä eniten pitää. Palkka tulee vasta sen jälkeen. Paras ammatti olisi tietenkin sellainen, että siitä sekä pitäisi, että siitä myös hyötyisi taloudellisesti jotenkin. Tällaisia töitä on maailmassa vain armottoman vähän.
Itse olisin tahtonut elokuvakäsikirjoittajaksi. Ihan tosissani. Hain Tampereen ammattikorkeakouluun medianomin linjalle, mutta en päässyt edes pääsykokeisiin saakka ennakkotehtävieni perusteella. 50% pääsi. Minusta tuntuu, että kokeisiin päässeet olivat stadilaisia nuoria, jotka olivat joskus yläasteella päässeet mukaan ryhmätyöhön, jossa toteutettiin jokin videoprojekti. He eivät ehkä itse tehneet yhtään mitään - mutta ennakkotehtäväksi riitti maininta, että on ollut moisessa mukana.
Itse en ole videoiden kanssa juuri ollut tekemisissä. Elokuvia olen paljon katsellut, ja joka kerta miettinyt, miten itse olisin minkäkin kohdan kuvannut tai käsikirjoittanut. Hain käsikirjoittajaksi - miksi minulta siis vaadittiin kuvaajan taitoja? Surullista, sillä olisin TODELLA halunnut sitä.
Toivon, että sinne pääsivät suurimmilta osin ne, jotka halusivatkin. Vaikka itse en päässytkään. Toivon, että olen väärässä asian suhteen.
Meni ehkä hieman asian vierestä, tavallaan, mutta joo. Unelman eteen pitää tehdä töitä! Jos en pidäkään nykyisestä koulustani, haen ensi vuonna uudestaan medianomiksi.
Valitse ehdottomasti juuri se ura, joka tuntuu itsellesi omimmalta! Vanhempasi ja sukulaisesi voivat neuvoa, mutta he eivät voi päättää puolestasi. He eivät voi tietää, vaikka olisitkin jossakin suhteellisen vähäpalkatussa työssä se poikkeus, joka menestyisikin erinomaisesti! Kaikki mitä tarvitaan, on positiivinen asenne ja yritystä! :) Pystyt mihin vain kun vain uskot itseesi ja olet valmis antamaan kaikkesi. Se pätee meihin kaikkiin!
Tällä hetkellä tuleva ammattini olisi yrittäjä, siis tämän koulutuksen mukaan. Minulla on aikalailla rajattomat mahdollisuudet. Millaisen yrityksen perustaisin, hmm.. Yrittäjät tienaavat vähän työmäärään verrattuna, mutta aion silti menestyä!
Ja tuosta turhajulkkisuudestakin olet kyllä niin oikeassa. Ihan niin kuin se sitten olisi "hyvä ammatti". Älytöntä. Miksi puhutaan ylipäätäänkään "hyvistä ammateista", kun minusta pitäisi keskittyä puhumaan vain "hyvistä työntekijöistä"!!
Kiitos taas ihan superihanasta kommentista!
VastaaPoistaTuo sun kokemuksesi tuntuu jotenkin tosi epäreilulta ja vaikka mä tiedän, ettei ne pääkaupunkilaiset sille voi mtiään, musta tääkin haiskahtaa pikkasen elitismiltä. Ei kai nyt kaikki oo voinut osallistua johonkin vastaavanlaiseen projektiin.
Ja olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että kaikki on mahdollista, eikä koskaan voi tietää, menestyykö vai ei. Kun joskus keksin sen varsinaisen unelma-ammattini, koitan varmasti seurata sitä tietä niin pitkälle, kuin on mahdollista.
Toivottavasti ihan kaikki lukivat Rikissan kommentin. Täyttä asiaa!
Oi elokuvaohjaajana tai käsikirjottana olisi kyllä ihanaa! ^^ Harmi vaan, että molemmat on ns. 'jalka oven väliin' -ammatteja. Mitä enemmän tunnet alalta porukkaa, mielellään vielä menestyvää ja lahjakasta sellaista, sitä paremmin itselläsikin pyyhkii. Ja tosiaan eivät nuo suomalaiset elokuvantekijät pääse rikastumaan, hyvä kun keräävät omat rahansa takaisin ja silti tekevät 12h työpäiviä. Vaikka hei, nämä ihmiset tekee sitä intohimosta elokuvan tekemistä kohtaan niin rahalla ei ole hittoakaan väliä :)
VastaaPoistaTyö on usein myös keikkaluontoista eli vakituisista työsuhteista on usein turha haaveilla. Ja tästä taas päästään siihen, että kuka myöntää esim. asuntolainaa ihmiselle joka saattaa olla kolme kuukautta työtön ja sitten taas puolivuotta hommissa? Onneksi mietin näitä ennen kuin edes harkitsin hakevani Audiovisuaaliseen viestintään. Ei sillä, että nykyiset opiskeluni (graafinen puoli) olisi videopuolta paremmin työllistetty.
Harmittaa oikeen, että kaikki nää kivat, taiteelliset ja luovat alat on niin epävakaita :/ Tuntuu, että tässä maassa on tosi vaikea toteuttaa itseään ja ahdistaa oikein ajatus jostain aivot tappavasta liukuhihnatyöstä 8h päivässä. Se ei minulle ainakaan ole se 'kunnon ammatti', vaikka jonkun toisen mielestä se varmasti nimenomaan on koska siinähän ei juuri tarvitse omaa päätään käyttää + sillä saa vakituiset tulot. Mutta eieieieiei.. Shady haluaa tehdä jotain luovaa :D Se on ainakin käsitykseni 'unelma-ammatista' ja yhdyn kyllä tuohon, että paras on ammatti on se jossa viihtyy. Kuinka moni voi aamulla kuudelta herätessä sanoa, että on oikeasti kivaa lähteä töihin? Itse ainakin haluaisin.
Hyvä ku vastaan ajoissa. En ollut huomannu tätä ja sitten unohdinki :)) Sori!
PoistaNykyään ei oikein ota selvää siitä, millä aloilla ylipäänsä on vielä mahdollisuus työllistyä. Okei joo, jos haluat siivoojaksi tai vanhustenhoitajaksi, sulle on töitä tarjolla seuraavat 10 miljoonaa vuotta, mutta jos ahaluat jotain vähänkään erilaista, voit olla melko varma, että vaikeuksia tulee olemaan.
Mä en enää edes tiedä siitä luovasta työstä, koska voin toteuttaa itseäni vapaa-ajallakin. Nyt kiinnostaa oikis tai poliisikoulu - ongelmana se, että ainakin oikikseen on hirveän vaikea päästä, koska kaikki tahtovat sinne. Kiva kiva!