Pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta. Inhoan kirjoittaa tänne, jos ei ole mitään asiaa, eivätkä randomit kuvapostaukset sovi blogin tyyliin(vaikka niitä kuvia nyt sitten edes olisi...) Joka tapauksessa, koulu jatkuu taas. Kesä kului lähinnä pesäpallon, telkkarin katselemisen, töiden, kavereiden kanssa hengaamisen ja murtuneen jalan hoivaamisen merkeissä. Näin meillä. Nyt pitää kiirettä yo-valmistautumisen kanssa. Ensi viikolla kaksi tenttiä ja seuraavalla vielä yksi. Ruotsi, englanti ja historia. Miksi, oi miksi olen ahne?
......
Olen jo pitempään miettinyt, miten paljon olen oikeasti vanhemmiltani saanut. Vastaus on: paljon, ehkä liikaakin.
Meidän perheemme ei ole varakas. Ei me olla köyhiäkään, eli tullaan toimeen. Nykyään ehkä paremmin kuin ennen. Siitä kertoo ehkä saamani huima opintotuki, joka vain hädin tuskin ylittää kymmenen euroa. Ei meillä silti ole varaa ostaa esimerkiksi kerran vuodessa uutta autoa - tai aivan uutta autoa ylipäänsä koskaan. Se ei kuitenkaan ole minua koskaan haitannut. Olen ollut tyytyväinen. Vasta näin vanhempana olen alkanut ymmärtää, miten paljon vanhempani luultavasti uhraavat minun vuokseni.
Ja kysehän on nimenomaan rahasta. Toisaalta myös ajasta, mutta sitä korkeintaan sivuan tällä kertaa.
Kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväni tienoilla - puoli vuotta ennen ja jälkeen - minulle on tehty kolme isoa hankintaa. Autokoulu, klarinetti ja auto. Autokoulun maksoin suurimmalta osin itse rahoilla, joita olin lähinnä äidiltä ja isältä saanut. Porukat maksoivat viimeisen osan syntymäpäivälahjaksi. Keväällä ostin klarinetin kokonaan itse. Tässäkin tilanteessa on silti tosiasia se, että vanhemmat sen rahan alunperin ovat minun tililleni keränneet, lukuunottamatta pieniä kesätyösummia. Auton maksoivat äiti ja isä kokonaan. Tämä raha tosin tuli mummilta perintönä. Paljon mieluummin ottaisin mummin takaisin, kuin pitäisin auton, mutta onhan tässä etunsa. Äiti ja isä eivät ole sidottuina minun menoihini, enkä minä heidän. Ei haittaa, vaikka lähtisin Kankaanpäähän, sillä muut pääsevät kulkemaan mielensä mukaan. Pihaankin mahtuu juuri ja juuri kolme autoa.
Se, mikä tässä ehkä eniten painaa, on se, että vanhemmat maksavat puhelinlaskuni, bensani, harrastukseni ja suuren osan vaatteistani. Laskut on pieniä, niistä ei ehkä kannata olla huolissaan, sillä ne verottavat kukkaroa muutaman kympin kahdessa kuukaudessa. Sen sijaan bensan kanssa ollaan jo pulassa. Saatan ajaa viikossa kolmesta kuuteen kertaan Kankaanpäähän. Tähän matkustamiseen menee jo kaksi tankillista. 120-140 euroa, jos ollaan tarkempia. Ne ovat isoja rahoja. On tietysti totta, että maksoivathan he bensat jo ennen kuin sain oman auton. Silloin koko touhu vain osasi naamioitua. Pelottavaa. Uusia vaatteita ostan melko vähän ja niitäkin yleensä alennuksista. Tänään viimeksi käytiin äidin kanssa etsimässä treenipaitoja ja jotain muutakin. Eniten taisivat maksaa urheiluliivit, joille tuli hintaa viitisentoista euroa. Vielä tarvitsisi talveksi hankkia kengät. Ne ovat onneksi ainoa isompi ostos. Harrastuksista on ehkä turha puhuakaan. Pesäpallo ja musiikkiopisto eivät, ihan rehellisesti sanottuna, ole harrastuksina aivan sieltä halvimmasta päästä. Tarkkoja summia en tiedä, mutta rahaa kuluu.
On huolestuttavaa, miten huolettomaksi rahankäyttöni on muuttunut viime aikoina. Totta on, etten vieläkään ole suurtuhlari ja uskallan väittää olevani keskivertoteinityttöä säästeliäämpi. Kesätyöpalkat ohjasin suoraan korkeakorkoiselle tilille ja suurin menoeräni koulukirjojen lisäksi on oletettavasti pelimatkojen ruokailut kesällä. En haluaisi elää vanhempien rahoilla, mutta heiltä sitä yleensä saan. "Laitoin sun tilille rahaa tänään. Voit sitte käydä tankkaamassa/syömässä/ostaa uudet farkut", on meillä jo aika tuttu lause.
Pelkään, että kun muutan omilleni, en osaakaan tulla toimeen sillä rahalla, mitä esimerkiksi Kela minulle syytää. Summahan siis on pieni, koska lainaa en aio ottaa, mutta monet muutkin ovat sillä eläneet. Tarvii vain miettiä, pitääkö minun luopua harrastuksistani. En haluaisi laittaa vanhempia niitä maksamaan, vaikka luultavasti tekisivätkin sen mielellään.
Tähän loppuun voinkin herätellä kysymystä, mihin asti on ok, että vanhemmat kustantavat lapsen/nuoren elämää. Olen kuullut perheistä, joissa lapsen pitää alkaa maksaa vuokraa 18 täytettyään. Meillä ei tällainen ole kenelläkään käynyt edes mielessä. Toisaalta oon silti sitä mieltä, että vanhempien kuuluukin maksaa lastensa kuluja ainakin jonkun aikaa. Vähintään siihen asti, kunnes saa ensimmäisen kesätyöpaikan tai vastaavaa. Mutta toisaalta en ymmärrä sitä, että lapsi voi mennä kauppaan ja osoittaa ihan mitä vaan haluamaansa ja heti se nostetaan kärryyn. Ei se voi niin toimia. Ei siinä opi mitään rahankäytöstä tai tulevasta elämästä, jolloin sitä omaisuutta ei ehkä ole ihan niin vain käytettävissä!
Näin abivuoden kunniaksi voin vielä todeta olevani nykyisin koukussa Criminal Mindsin lisäksi Gleehen ja Muumeihin. <3
