Ja jälleen puhun ammateista ja tulevaisuudesta. Suuret pahoittelut kaikille, joille se tuottaa harmaita hiuksia. Tällä kertaa postaus on kuitenkin ammatillisesta näkökulmasta musiikkipainotteinen, joten jotain hajontaa siihenkin suuntaan.
En ole koskaan aiemmin vakavasti miettinyt muusikon uraa. Olen aina pitänyt soittamista pelkkänä harrastuksena. On totta, että opiskelen musiikkia ihan tosissani, mutta ennen en ole pitänyt sitä varteenotettavana vaihtoehtona. Paitsi silloin kahdeksanvuotiaana, kun ensimmäisen kerran sain klarinetin käteeni. Silloin musiikki oli ainoa asia, mitä tahdoin tulevaiseedassa tehdä ammatikseni. Valitettavasti vain luotin pelkkään lahjakkuuteen, enkä tajunnut tehdä töitä unelmieni eteen.
Ja voi kyllä, minä olin lahjakas. Ainakin jollakin tasolla. Se vain ei riittänyt muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen. Ei tietenkään. Eihän se koskaan riitä.
Nyt pelkään, että vaikka miten tekisin töitä, vaikka soittaisin sormeni ja suuni verille joka päivä, se ei enää riittäisi. En vain alkuaikoina ollut tarpeeksi innostunut. Äiti ja isä potkivat minua soittamaan joka päivä ainakin viisitoista minuuttia. Aivan liian vähän. Lopulta he kyllästyivät. Saattoi mennä viikkoja, joina soitin vain kerran. Soitin sen verran kuin oli pakko, jotta sain kappaleet kuulostamaan siltä, että olin edes hieman harjoitellut. Ei vain kiinnostanut. Kaikki muu oli paljon palkitsevampaa, mukavampaa.
Olin soittanut vajaat kolme vuotta, kun yksityisopettajani kehotti hakemaan opiskelupaikkaa Palmgren-konservatoriosta. Hän ei kuulemma kyennyt opettamaan minulle enempää. Ehkä se oli tottakin. Olihan minusta tullut hyvä. Ei vain tarpeeksi hyvä. Pääsin kuitenkin sisään musiikkiopistolle ja elin sen kevään kuin hurmoksessa. Kaikki sujui. Mitäs sitten, jos yksityisopettajani pitikin minua täysin aloittelijana(ehkä olinkin)? Ei hänkään kaikkea voinut tietää.
Vasta myöhemmin olen tajunnut, että hälytyskellojen olisi kuulunut kilistä päässäni. Minun olisi pitänyt tajuta, ettei pelkkä untuva enää kannattelisi minua kovin pitkälle. Minun olisi kasvatettava sulat. Minun olisi soitettava, soitettava, soitettava...
En silti soittanut. Aivan liian pitkän aikaa klarinetin soitto oli minulle mitäänsanomatonta puuhaa. En rakastanut sitä. Joskus en edes pitänyt siitä. Ja nyt, kun tätä kirjoitan, on vaikea nähdä tietokoneen ruutua kyyneleiden läpi. Enkä itke siksi, että olisin heittänyt elämääni hukkaan kaikki nämä vuodet yrittäessäni tehdä vanhempieni tahdon mukaan. Itken, koska olen ollut tarpeeksi typerä heittääkseni hukkaan vanhimmat unelmani. Itken, koska nyt, kun rakastan soittamista, kun tahdon rakastaa sitä, se voi olla jo myöhäistä.
Liian monta kertaa olen orkesterilistoja lukiessani saanut todeta, että minun ylitseni on nostettu porukkaa parempiin orkestereihin. Jopa minua vähemmän aikaa soittaneet todettiin paremmiksi, tai soveliaammiksi A-orkesteriin. Olen kyllä kuullut väitettävän, että jäin B-orkesteriin vain sen takia, että sinne oli pakko saada edes yksi klarinetisti, joka osaisi soittaa stemmansa. Voihan olla, että se piti paikkansa. Fakta on, että ilman minua sektio olisi ollut vaikeuksissa, vaikka en minäkään siinä kovin kauaa penkkiä kuluttanut. Sen vuoden, jonka syksyllä edellisvuonna 2. klarinettia soittanut ystäväni nostettiin, marraskuussa Porissa järjestettiin satumusikaali Juhlat Hoggelboggelnurinkurinbergissä, jonka sinfoniaorkesterista sain paikan, kun kukaan muukaan ei lähtenyt. Hieman surullista sinänsä, mutta sen yhden musikaalin seurauksena liityin kokonaan A-orkesteriin. Onneksi. Viimeisetkin motivaationi rippeet olisivat varmasti kuluneet pois, jos olisin koko vuoden joutunut renkuttamaan niitä kappaleita, joita olin soittanut jo ensimmäisenä B:n vuotenani.
Nyt olen kuulunut A-orkesterin riveihin kaksi ja puoli vuotta. Klarinetti on kulkenut mukana yli yhdeksän vuotta. Puolet elämästäni. Enemmänkin. En ole läheskään sillä tasolla, jolla minun kuuluisi olla. Monet yhdeksän vuotta soittaneet ovat varmasti monta klarinetin mittaa minua edellä. Ovat soittaneet komeita konserttoja, tuhansia tutkintoja, siivekkäitä sinfonioita ja pieniä preludeja. Entä minä? Tahkoan kerta toisensa jälkeen samaa kappaletta, koska en vain saa sormiani tottelemaan, niin kuin aivot tahtoisivat. Toisinaan on päiviä, joina tiedän tasan tarkkaan, mitä minun kuuluu soittaa, mutta mikään ei mene niin kuin pitäisi. Niinä päivinä tuntuu siltä, ettei millään ole mitään merkitystä.
Mutta ehkä, monen vuoden kuluttua, Sibelius-akatemia kutsuu vielä minuakin.
perjantai 7. lokakuuta 2011
torstai 6. lokakuuta 2011
Sittenkin 4032 tuntia
En jostain hämmentävästä syystä kykene muokkaamaan tekstejä, mutta huomasin edellisessä postauksessa virheen, jonka korjaan tässä. Seuraavat luvut ovat oikein:
Kuusi kuukautta. Kaksikymmentäneljä viikkoa. 168 päivää. 4032 tuntia. 241 920 minuuttia. 14 515 200sekuntia.
Kuusi kuukautta. Kaksikymmentäneljä viikkoa. 168 päivää. 4032 tuntia. 241 920 minuuttia. 14 515 200sekuntia.
lauantai 1. lokakuuta 2011
17 280 tuntia elämää edessä
Mitä tekisit, jos saisit kuulla eläväsi enää puoli vuotta? Kuusi kuukautta. Kaksikymmentäneljä viikkoa. 720 päivää. 17 280 tuntia. 1 026 800 minuuttia. 62 208 000 sekuntia.
Mitä tekisit? Hautautuisitko vuoteeseesi ja itkisit itsesi uneen joka yö? Pistäisitkö välit poikki läheistesi kanssa, jotta lähtösi ei sattuisi niin paljon? Ripustautuisitko materiaan? Tuhlaisitko kaikki rahasi, koska niiden säästämisestäkään ei enää olisi hyötyä? Alkaisitko elää epäterveellisesti, koska se ei enää merkitsisi mitään? Takertuisitko läheisiin ihmisiin? Eläisitkö jokaisen hetkesi miettien, miten kuolema tulee? Pohtisitko sitä, onko millään mitään merkitystä? Kirjoittaisitko listan? Haluaisitko tehdä unelmistasi totta?
Minä olen luultavasti niitä ihmisiä, jotka kirjoittavat listan. Haluaisin toteuttaa unelmiani ja päästä niin pitkälle henkisesti, kuin kuuden kuukauden aikana on mahdollista. Olisin myös niitä ihmisiä, jotka masentuvat ja hautautuvat yksinäisyyteen. Luultavasti ensimmäiset päivät kuluisivat sumussa, kunnes tajuaisin, etten voita suremalla mitään.
Kymmenen asiaa, jotka tahdon tehdä ennen kuolemaani
1. Haluan sanoa "minä rakastan sinua" kaikille läheisilleni. Haluan, että he ymmärtävät, miten paljon he merkitsevät minulle. Haluan antaa jokaiselle palan sydämestäni ja toivoa, että he säilyttävät sen sirpaleen elämänsä loppuun asti ja elävät myös minun puolestani.
2. Haluan kirjoittaa kirjani loppuun. Ainakin yhden sellaisen, joka oikeasti merkitsee jotakin. Jo tähän mennessä maailma on antanut minulle niin paljon, että haluan antaa sille jotakin takaisin.
3. Haluan matkustaa maapallon ympäri. Tahdon maistaa monen eri maan ruokia. Tahdon juosta ylös isoa ruohon peittämää kukkulaa ja huutaa onnellisuutta alas laaksoon. Tahdon kiivetä Eiffel-torniin ja tallentaa Pariisin muistoihini. Tahdon nähdä Hollywood-kyltin. Tahdon istua piknikillä Skotlannin nummilla. Tahdon käydä kaakaolla kaikissa Lontoon pikkukahviloissa. Tahdon leikkiä pienten afrikkalaislasten kanssa ja opettaa heille elämän merkitystä.
4. Tahdon lukea kymmeniä kirjoja. Tahdon täyttää mieleni iloisilla ajatuksilla, seikkailulla ja rakkaudella.
5. Tahdon hypätä keskiyöllä vaatteet päällä mereen. Tahdon antaa aaltojen ravistella mnua. Tahdon pyöriä kuohuissa ympyrää niin kauan, että kaadun selälleni. Tahdon kellua meren veitävänä ja hukuttaa huoleni.
6. Tahdon valvoa koko yön. Tahdon istua ulkona ja laskea kaikki taivaan tähdet. Tahdon juoda kaakaota takan ääressä huopaan kääriytyneenä ja kuunnella hiljaisuutta.
7. Tahdon pelata pesäpalloa. Tahdon lyödä, heittää, ottaa kiinni, syöttää, juosta... Tahdon antaa pelaamisen riemun vallata minut ja tahdon nauttia siitä, enemmän kuin olen koskaan nauttinut.
8. Tahdon soittaa klarinettia. Tahdon puristaa soittimen huuliani vasten ja tuntea sormieni liikkuvan pitkin metallikoskettimia. Tahdon kuulla sen äänen vapautuvan ilmaan ja kietoutuvani jokaisen soluni ympärille.
9. Tahdon kuunnella musiikkia. Tahdon istua yksin omassa huoneessani ja laittaa levyn toisensa perään soittimeen. Tahdon päästä isolla joukolla konserttiin ja kuunnella soituja, jotka valloittavat maailmaa.
10. Tahdon löytää sen ihmisen, joka merkitsee minulle kaikkein eniten. Tahdon löytää jonkun, jota voin pyyteettömästi rakastaa ja joka tekee oloni mahtavaksi. Tahdon rakastua ja välittää. Tahdon käpertyä hänen kainaloonsa silloin, kun olo on kaikkein kurjin ja suudella häntä niin monta kertaa, että huulet rohtuvat.
Kaikki mitä meillä on, mitä olemme saavuttaneet, minkä olemme rakentaneet, voi kadota silmänräpäyksessä. Koko elämämme voi olla kiinni yhdestä päätöksestä. Nyt olet siinä, mutta hetken päästä saatatkin jo maata pilven päällä. Älä siis anna hetkenkään elämästäsi mennä hukkaan. Kaikki mitä teet, tee täydestä sydämestäsi. Mikä tahansa ajatus voi olla viimeisesi.
Ja kuitenkin, kuolema vie meidät kotiin.
Mitä tekisit? Hautautuisitko vuoteeseesi ja itkisit itsesi uneen joka yö? Pistäisitkö välit poikki läheistesi kanssa, jotta lähtösi ei sattuisi niin paljon? Ripustautuisitko materiaan? Tuhlaisitko kaikki rahasi, koska niiden säästämisestäkään ei enää olisi hyötyä? Alkaisitko elää epäterveellisesti, koska se ei enää merkitsisi mitään? Takertuisitko läheisiin ihmisiin? Eläisitkö jokaisen hetkesi miettien, miten kuolema tulee? Pohtisitko sitä, onko millään mitään merkitystä? Kirjoittaisitko listan? Haluaisitko tehdä unelmistasi totta?
Minä olen luultavasti niitä ihmisiä, jotka kirjoittavat listan. Haluaisin toteuttaa unelmiani ja päästä niin pitkälle henkisesti, kuin kuuden kuukauden aikana on mahdollista. Olisin myös niitä ihmisiä, jotka masentuvat ja hautautuvat yksinäisyyteen. Luultavasti ensimmäiset päivät kuluisivat sumussa, kunnes tajuaisin, etten voita suremalla mitään.
Kymmenen asiaa, jotka tahdon tehdä ennen kuolemaani
1. Haluan sanoa "minä rakastan sinua" kaikille läheisilleni. Haluan, että he ymmärtävät, miten paljon he merkitsevät minulle. Haluan antaa jokaiselle palan sydämestäni ja toivoa, että he säilyttävät sen sirpaleen elämänsä loppuun asti ja elävät myös minun puolestani.
2. Haluan kirjoittaa kirjani loppuun. Ainakin yhden sellaisen, joka oikeasti merkitsee jotakin. Jo tähän mennessä maailma on antanut minulle niin paljon, että haluan antaa sille jotakin takaisin.
3. Haluan matkustaa maapallon ympäri. Tahdon maistaa monen eri maan ruokia. Tahdon juosta ylös isoa ruohon peittämää kukkulaa ja huutaa onnellisuutta alas laaksoon. Tahdon kiivetä Eiffel-torniin ja tallentaa Pariisin muistoihini. Tahdon nähdä Hollywood-kyltin. Tahdon istua piknikillä Skotlannin nummilla. Tahdon käydä kaakaolla kaikissa Lontoon pikkukahviloissa. Tahdon leikkiä pienten afrikkalaislasten kanssa ja opettaa heille elämän merkitystä.
4. Tahdon lukea kymmeniä kirjoja. Tahdon täyttää mieleni iloisilla ajatuksilla, seikkailulla ja rakkaudella.
5. Tahdon hypätä keskiyöllä vaatteet päällä mereen. Tahdon antaa aaltojen ravistella mnua. Tahdon pyöriä kuohuissa ympyrää niin kauan, että kaadun selälleni. Tahdon kellua meren veitävänä ja hukuttaa huoleni.
6. Tahdon valvoa koko yön. Tahdon istua ulkona ja laskea kaikki taivaan tähdet. Tahdon juoda kaakaota takan ääressä huopaan kääriytyneenä ja kuunnella hiljaisuutta.
7. Tahdon pelata pesäpalloa. Tahdon lyödä, heittää, ottaa kiinni, syöttää, juosta... Tahdon antaa pelaamisen riemun vallata minut ja tahdon nauttia siitä, enemmän kuin olen koskaan nauttinut.
8. Tahdon soittaa klarinettia. Tahdon puristaa soittimen huuliani vasten ja tuntea sormieni liikkuvan pitkin metallikoskettimia. Tahdon kuulla sen äänen vapautuvan ilmaan ja kietoutuvani jokaisen soluni ympärille.
9. Tahdon kuunnella musiikkia. Tahdon istua yksin omassa huoneessani ja laittaa levyn toisensa perään soittimeen. Tahdon päästä isolla joukolla konserttiin ja kuunnella soituja, jotka valloittavat maailmaa.
10. Tahdon löytää sen ihmisen, joka merkitsee minulle kaikkein eniten. Tahdon löytää jonkun, jota voin pyyteettömästi rakastaa ja joka tekee oloni mahtavaksi. Tahdon rakastua ja välittää. Tahdon käpertyä hänen kainaloonsa silloin, kun olo on kaikkein kurjin ja suudella häntä niin monta kertaa, että huulet rohtuvat.
Kaikki mitä meillä on, mitä olemme saavuttaneet, minkä olemme rakentaneet, voi kadota silmänräpäyksessä. Koko elämämme voi olla kiinni yhdestä päätöksestä. Nyt olet siinä, mutta hetken päästä saatatkin jo maata pilven päällä. Älä siis anna hetkenkään elämästäsi mennä hukkaan. Kaikki mitä teet, tee täydestä sydämestäsi. Mikä tahansa ajatus voi olla viimeisesi.
Ja kuitenkin, kuolema vie meidät kotiin.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Orkesterileiripolitiikkaa - 15 portaan selviytymisohjeet
Kuten joku ehkä tietää/arvaa, olin muutama viikko sitten orkesterileirillä Porin nuorisosoittokunnan ja Rauman poikasoittokunnan mukana. Pyörähdimme pariksi päiväksi Laitilan Lehtoniemeen soittamaan uutta orkesterimusaa ja "tutustumaan". Tässä teille hiukan pureskeltavaa.
MITEN PITÄÄ KAIKKI TYYTYVÄISINÄ?
Leiripaikan valinta
1. Huolehdi, että leirikeskus on sellainen, jossa kunnon äänieristeitä ei ole. Plussaa saa tuuletuskanavista, jotka mahdollistavat huutelun muihin huoneisiin.
2. Varmista, että paikka on keskellä ei mitään ja sinne kulkevalla reitillä tienviitat ovat sekaisin. Parasta on, jos suurin osa matkalaisista eksyy.
Harjoituskäyttäytyminen
3. Saavu paikalle aina ainakin viisi minuttia myöhässä. On mukavaa, kun joku rymistelee keskelle riviä ja kaataa matkalla puolet nuottitelineistä. Lattialle on kiva kuikuilla, jos on niin huolimaton, ettei ole vielä opetellut stemmojaan ulkoa. '
4. Kun harjoitus ei ole vielä alkanut, kun on nuottienjärjestelytauko tai annetaan ohjeita: SOITA! Soita ja harjoittele niin paljon kuin sielu sietää, sillä hiljaisuushan on pahaksi korville, varsinkin jos orkesteri on lähes kuusikymmenpäinen.
5. Jos osaat kappaleesta jonkin kohdan, pidä huoli siitä, että puhallat soittimeesi mahdollisimman kovaa. Varsinkin jos kyseessä on pitkä ääni.
6. Vastaavasti, jos et osaa, älä soita lainkaan. Anna muiden hoitaa homma puolestasi, äläkä edes vaivaudu opettelemaan. Ethän sinä voita sillä mitään.
7. Jos samasta telineestä katsoo monta soittajaa - varsinkin jos nuotit ovat sinut - varmista, että nuottiteline on mahdollisimman lähellä sinua, jotta näet nuotit moitteetta. Muut tuskailkoot pienen präntin kanssa, eihän ole sinun vikasi, ettei heillä ole omia nuotteja.
Yleisiä käyttäytymisohjeita
8. Jos saat luvan kuuluttaa keskusradiosta jotakin, ota mukaasi kolme parasta ystävääsi, jotta saatte yhdessä huutaa ja kikattaa muutenkin särisevään vekottimeen niin, että kanssaleireilijöiden korvat särkyvät.
9. Jos yläkerran avoimessa tilassa on pingispöytä, pompota pallo niin monta kertaa alakertaan, että se varmasti osuu jonkun arvaamattoman kulkijan päähän.
10. Mikäli yllämainittu huono äänieristys ja ihastuttavan sosiaaliset ilmastointikanavat kuuluvat leiripaikan varustukseen, ilahduta muita leiriläisiä huutelemalla naapurihuoneisiin. Äläkä vain kuvittele, että kukaan muu kuin se, jolle viesti on tarkoitettu, kuulisi. Hauskuuspisteitä saat erityisesti sellaisista toteamuksista, jotka sisältävät sanan homo.
11. Harjoitusten loputtua, pidä omaa käytäväkonserttia ystäviesi kanssa. Varsinkin jos soittimestasi saa irti korkeita ja kimakoita vingahduksia. Parhaita tähän ovat poikkihuilu, oboe ja klarinetti. Muillakin soittimilla tämä konsertointi toki onnistuu.
12. Jos muita leiriläisi makailee keskellä aulaa, oli syy mikä tahansa, pidä huoli siitä, että ohikulkiessasi naureskelet heille tai katsot oudosti. Se muokkaa ilmapiiriä hyväksi ja piristää kummasti.
13. Herää ainakin tuntia ennen aamupalaa ja ala huutaa, juosta ja pitää muutakin meteliä. Ne, jotka tahtoisivat nukkua vielä muutaman minuutin, arvostavat hurjasti yritystäsi herättää koko leiri kerralla.
14. Jos et tunne kaikki leiriläisi, älä edes kuvittele tutustuvasi kehenkään. Sellainen antaa vain huonon kuvan. On paljon ystävällisempää mulkoilla metrin päästä, kuin hymyillä nätisti.
15. Pakkaa mukaasi paljon karkkia ja iloista mieltä!
MITEN PITÄÄ KAIKKI TYYTYVÄISINÄ?
Leiripaikan valinta
1. Huolehdi, että leirikeskus on sellainen, jossa kunnon äänieristeitä ei ole. Plussaa saa tuuletuskanavista, jotka mahdollistavat huutelun muihin huoneisiin.
2. Varmista, että paikka on keskellä ei mitään ja sinne kulkevalla reitillä tienviitat ovat sekaisin. Parasta on, jos suurin osa matkalaisista eksyy.
Harjoituskäyttäytyminen
3. Saavu paikalle aina ainakin viisi minuttia myöhässä. On mukavaa, kun joku rymistelee keskelle riviä ja kaataa matkalla puolet nuottitelineistä. Lattialle on kiva kuikuilla, jos on niin huolimaton, ettei ole vielä opetellut stemmojaan ulkoa. '
4. Kun harjoitus ei ole vielä alkanut, kun on nuottienjärjestelytauko tai annetaan ohjeita: SOITA! Soita ja harjoittele niin paljon kuin sielu sietää, sillä hiljaisuushan on pahaksi korville, varsinkin jos orkesteri on lähes kuusikymmenpäinen.
5. Jos osaat kappaleesta jonkin kohdan, pidä huoli siitä, että puhallat soittimeesi mahdollisimman kovaa. Varsinkin jos kyseessä on pitkä ääni.
6. Vastaavasti, jos et osaa, älä soita lainkaan. Anna muiden hoitaa homma puolestasi, äläkä edes vaivaudu opettelemaan. Ethän sinä voita sillä mitään.
7. Jos samasta telineestä katsoo monta soittajaa - varsinkin jos nuotit ovat sinut - varmista, että nuottiteline on mahdollisimman lähellä sinua, jotta näet nuotit moitteetta. Muut tuskailkoot pienen präntin kanssa, eihän ole sinun vikasi, ettei heillä ole omia nuotteja.
Yleisiä käyttäytymisohjeita
8. Jos saat luvan kuuluttaa keskusradiosta jotakin, ota mukaasi kolme parasta ystävääsi, jotta saatte yhdessä huutaa ja kikattaa muutenkin särisevään vekottimeen niin, että kanssaleireilijöiden korvat särkyvät.
9. Jos yläkerran avoimessa tilassa on pingispöytä, pompota pallo niin monta kertaa alakertaan, että se varmasti osuu jonkun arvaamattoman kulkijan päähän.
10. Mikäli yllämainittu huono äänieristys ja ihastuttavan sosiaaliset ilmastointikanavat kuuluvat leiripaikan varustukseen, ilahduta muita leiriläisiä huutelemalla naapurihuoneisiin. Äläkä vain kuvittele, että kukaan muu kuin se, jolle viesti on tarkoitettu, kuulisi. Hauskuuspisteitä saat erityisesti sellaisista toteamuksista, jotka sisältävät sanan homo.
11. Harjoitusten loputtua, pidä omaa käytäväkonserttia ystäviesi kanssa. Varsinkin jos soittimestasi saa irti korkeita ja kimakoita vingahduksia. Parhaita tähän ovat poikkihuilu, oboe ja klarinetti. Muillakin soittimilla tämä konsertointi toki onnistuu.
12. Jos muita leiriläisi makailee keskellä aulaa, oli syy mikä tahansa, pidä huoli siitä, että ohikulkiessasi naureskelet heille tai katsot oudosti. Se muokkaa ilmapiiriä hyväksi ja piristää kummasti.
13. Herää ainakin tuntia ennen aamupalaa ja ala huutaa, juosta ja pitää muutakin meteliä. Ne, jotka tahtoisivat nukkua vielä muutaman minuutin, arvostavat hurjasti yritystäsi herättää koko leiri kerralla.
14. Jos et tunne kaikki leiriläisi, älä edes kuvittele tutustuvasi kehenkään. Sellainen antaa vain huonon kuvan. On paljon ystävällisempää mulkoilla metrin päästä, kuin hymyillä nätisti.
15. Pakkaa mukaasi paljon karkkia ja iloista mieltä!
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Ammatinvalintakysymyksiä
Olin ehkä kolmentoista, kun tätini kysyi, miksi ajattelin tulla isona. Se ehdotti, että lukisin tarhatädiksi, koska tulin niin hyvin toimeen lähes kahdeksan vuotta nuoremman serkkupoikani kanssa. Niin ja äidin samanikäisten hoitolasten kanssa. Totesin siihen, että no joo, oon kyllä miettiny, et musta tulisi kirjailija. Vastineeksi sain lyhytmuotoisen saarnan siitä, että tarvitsisi kyllä lukea joku ”kunnon” ammattikin. Tässä kohtaa vielä voin myöntää, että sukulaiset oli oikeassa. Ei kirjailija itseään välttämättä elätä. Suomessa ainakaan.
Äidistä olen aina ollut ylpeä, kun se on jaksanut joka kerta todeta minulle, kun olen kärvistellyt läpi kriisejä, että kaikki ammatit on tärkeitä. Että se olisi ylpeä musta, tuli musta sitten mikä vain, vaikka toimittajana se toistaiseksi minut näki parhaiten. Mutta sitten sekin romuttui tuossa joitakin päiviä sitten. Näyttelijän urassa ei kuulemma olisi mitään pahaa. ”Siitä vain!” toteaa molemmat vanhemmista ja useamman kerran. Mutta sitten otan äidille puheeksi toisen ajatuksen. Mitä, jos minusta tulisikin tv-käsikirjoittaja. Äiti katsoi minua hetken ja pudistaa sitten päätään.
”Voithan sä kirjottaa telkkariin sarjoja ja silti…” Ei sen tarvinnut jatkaa, koska osasin täydentää, ”lukea itsesi kunnon ammattiin”.
Niin, mikä sitten on kunnon ammatti? Pappi, lääkäri, opettaja, historioitsija(liian vähän työpaikkoja), toimittaja, kielenkääntäjä, eläinlääkäri, poliisi… Arvaatteko miten hurmaavan ihastuttavaa tällainen on 17-vuotiaalle, joka on jo nyt valmis hakemaan itselleen paikkaa sillan alta – ihan vain varmuuden vuoksi?
Mikä ylipäänsä tekee toisesta ammatista kunnollisen ja toisesta ei niin kunnollisen? Onko se parempi työllisyystilanne? Parempi palkka? Paremmat työajat? Yhteiskunnallisesti selkeäasemaisempi? Parempi sijainti? Parempi levinneisyys? Parempi palkka? Pitempi koulutusaika? Lyhyempi koulutusaika? Parempi koulutuspaikka? Parempi katu-uskottavuus? Parempi hyväksyttävyys? Parempi palkka?
Kuka määrittelee sen, mikä ammatti on turha, mikä tärkeä tai sen, mikä on kunnollinen tai epäkunnollinen. Mitä, jos minä haluaisin roskakuskiksi. Siinä olisi hyvä palkka ja niitä tarvittaisiin aina. Kovin puhdas tai siisti ammatti se ei olisi ja oksentaisin päivän aikana vähintään kymmenen kertaa, sillä olen herkkä pahoille hajuille. Olisiko se kunnon ammatti? Entä, jos haluaisin kielenkääntäjäksi telkkariin? Ammatti on aliarvostettu tai vaihtoehtoisesti yliarvostettu. Ketään ei koskaan kiinnosta, kuka on minkäkin ohjelman kääntänyt, mutta samalla heidän töitään haukutaan(ja jos totta puhutaan, ruokottoman huonoahan käännöstyö pahimmillaan on). Mutta kuitenkin minun kielitaitoni tulisi hyödynnettyä. Eipä ainakaan kukaan voisi tulla itkemään sitä, että en käytä hyödykseni sitä viiden kielen taitoa, mikä minulla toivottavasti lukion päättyessä on. Entä sitten, jos tahtoisin elokuvaohjaajaksi? Ammatti on epävarma, mutta voisin sanoa, että katu-uskottavuuteni ampaisisi nousuun miljoonan kilometrin tuntivauhdilla. Palkasta en tiedä. Jos olen hyvä ja teen monta miljoonaa kassalipputuloja tahkoavan ällönimelän tai raivokkaasti räiskähtelevän tusinarainan, olen miljonääri alta aikayksikön, mutta jos päädyn toteuttamaan itseäni parhaaksi katsomallani tavalla, voit olla varma, että syön pelkästään purkkipapuja koko loppuelämäni. Ellei joku yhtäkkiä päätäkin, että olen kovaa kamaa. Minä ja minun elämäni siis.
Tietysti voisin ruveta myös turhajulkkikseksi. Kävisin pari kertaa kuussa vetämässä jonkin talkshow haastattelun ja saisin kansan lankeamaan jalkoihini joko ihastuksesta tai silkasta inhosta. Ottaisin itselleni vetävän roolin. Olisin turhanpäiväinen älykköprofessori joka suoltaa äärettömän hienoja lauseita, joita ei sitten kukaan muu ymmärtäisikään. Voisin myös päättää ryhtyä jonkin kansanedustajan salarakkaaksi ja paljastaa itse lähettäneeni tuhmia tekstiviestejä ja vieläpä vastaanottaneeni sellaisia, aivan kuin tekstiviestit eivät olisikaan kirjesalaisuuden alaisia, yksityisiä mediafoorumeita. Tietysti voisin taikoa itsestäni myös tyhjäpäisen botox-kaunottaren, jonka ainoat ajatukset liittyvät rahaan, mahdollisiin rakkaussuhteisiin(siis vain suhteisiin, ei suinkaan suhteen toiseen osapuoleen)ja tietysti omaan napaan. Olisiko tässä kunnon elämänura? Ehkä turhajulkkiksetkin saavat vielä jonakin päivänä oman ammattiyhdistyksen.
Minä en ole vielä osannut vetää omia johtopäätöksiäni siitä, mikä ammatti on kunnollinen ja mikä ei. Kertokaapa omia mielipiteitänne tästä!
Äidistä olen aina ollut ylpeä, kun se on jaksanut joka kerta todeta minulle, kun olen kärvistellyt läpi kriisejä, että kaikki ammatit on tärkeitä. Että se olisi ylpeä musta, tuli musta sitten mikä vain, vaikka toimittajana se toistaiseksi minut näki parhaiten. Mutta sitten sekin romuttui tuossa joitakin päiviä sitten. Näyttelijän urassa ei kuulemma olisi mitään pahaa. ”Siitä vain!” toteaa molemmat vanhemmista ja useamman kerran. Mutta sitten otan äidille puheeksi toisen ajatuksen. Mitä, jos minusta tulisikin tv-käsikirjoittaja. Äiti katsoi minua hetken ja pudistaa sitten päätään.
”Voithan sä kirjottaa telkkariin sarjoja ja silti…” Ei sen tarvinnut jatkaa, koska osasin täydentää, ”lukea itsesi kunnon ammattiin”.
Niin, mikä sitten on kunnon ammatti? Pappi, lääkäri, opettaja, historioitsija(liian vähän työpaikkoja), toimittaja, kielenkääntäjä, eläinlääkäri, poliisi… Arvaatteko miten hurmaavan ihastuttavaa tällainen on 17-vuotiaalle, joka on jo nyt valmis hakemaan itselleen paikkaa sillan alta – ihan vain varmuuden vuoksi?
Mikä ylipäänsä tekee toisesta ammatista kunnollisen ja toisesta ei niin kunnollisen? Onko se parempi työllisyystilanne? Parempi palkka? Paremmat työajat? Yhteiskunnallisesti selkeäasemaisempi? Parempi sijainti? Parempi levinneisyys? Parempi palkka? Pitempi koulutusaika? Lyhyempi koulutusaika? Parempi koulutuspaikka? Parempi katu-uskottavuus? Parempi hyväksyttävyys? Parempi palkka?
Kuka määrittelee sen, mikä ammatti on turha, mikä tärkeä tai sen, mikä on kunnollinen tai epäkunnollinen. Mitä, jos minä haluaisin roskakuskiksi. Siinä olisi hyvä palkka ja niitä tarvittaisiin aina. Kovin puhdas tai siisti ammatti se ei olisi ja oksentaisin päivän aikana vähintään kymmenen kertaa, sillä olen herkkä pahoille hajuille. Olisiko se kunnon ammatti? Entä, jos haluaisin kielenkääntäjäksi telkkariin? Ammatti on aliarvostettu tai vaihtoehtoisesti yliarvostettu. Ketään ei koskaan kiinnosta, kuka on minkäkin ohjelman kääntänyt, mutta samalla heidän töitään haukutaan(ja jos totta puhutaan, ruokottoman huonoahan käännöstyö pahimmillaan on). Mutta kuitenkin minun kielitaitoni tulisi hyödynnettyä. Eipä ainakaan kukaan voisi tulla itkemään sitä, että en käytä hyödykseni sitä viiden kielen taitoa, mikä minulla toivottavasti lukion päättyessä on. Entä sitten, jos tahtoisin elokuvaohjaajaksi? Ammatti on epävarma, mutta voisin sanoa, että katu-uskottavuuteni ampaisisi nousuun miljoonan kilometrin tuntivauhdilla. Palkasta en tiedä. Jos olen hyvä ja teen monta miljoonaa kassalipputuloja tahkoavan ällönimelän tai raivokkaasti räiskähtelevän tusinarainan, olen miljonääri alta aikayksikön, mutta jos päädyn toteuttamaan itseäni parhaaksi katsomallani tavalla, voit olla varma, että syön pelkästään purkkipapuja koko loppuelämäni. Ellei joku yhtäkkiä päätäkin, että olen kovaa kamaa. Minä ja minun elämäni siis.
Tietysti voisin ruveta myös turhajulkkikseksi. Kävisin pari kertaa kuussa vetämässä jonkin talkshow haastattelun ja saisin kansan lankeamaan jalkoihini joko ihastuksesta tai silkasta inhosta. Ottaisin itselleni vetävän roolin. Olisin turhanpäiväinen älykköprofessori joka suoltaa äärettömän hienoja lauseita, joita ei sitten kukaan muu ymmärtäisikään. Voisin myös päättää ryhtyä jonkin kansanedustajan salarakkaaksi ja paljastaa itse lähettäneeni tuhmia tekstiviestejä ja vieläpä vastaanottaneeni sellaisia, aivan kuin tekstiviestit eivät olisikaan kirjesalaisuuden alaisia, yksityisiä mediafoorumeita. Tietysti voisin taikoa itsestäni myös tyhjäpäisen botox-kaunottaren, jonka ainoat ajatukset liittyvät rahaan, mahdollisiin rakkaussuhteisiin(siis vain suhteisiin, ei suinkaan suhteen toiseen osapuoleen)ja tietysti omaan napaan. Olisiko tässä kunnon elämänura? Ehkä turhajulkkiksetkin saavat vielä jonakin päivänä oman ammattiyhdistyksen.
Minä en ole vielä osannut vetää omia johtopäätöksiäni siitä, mikä ammatti on kunnollinen ja mikä ei. Kertokaapa omia mielipiteitänne tästä!
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Asutko maailman parhaassa maassa?
Viime viikon keskiviikkona minulla oli ensimmäinen yhteiskuntaopin tunti yli vuoteen. Puhuimme väittämästä, jonka mukaan Suomi on maailman paras maa asua. Tähän löydettiin näkökulmia puolesta ja vastaan. Ei kai mikään voikaan olla yksiselitteistä.
Ensin minun oli tarkoitus kirjoittaa pelkästään tasa-arvosta tai sen puutteesta. Olin aikeissa sivuta jo aiemmin käsittelemääni aihetta ja päivittää mielipiteitäni postauksen Feminismi, sovinismi, mikäismi..? aiheesta. Päätin kuitenkin ottaa kantaa koko Suomen tilanteeseen ja vain ohi mennen puhua jo mainitsemastani aiheesta.
On helppo luetella paljon plus-puolia Suomesta. On helppo sanoa, mikä täällä on hyvin. Ilmainen koulutus. Ilmainen terveydenhuolto. Hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut. EU. Sosiaalituet. Tilavuus. Ilmaiset kirjastopalvelut. Tasa-arvo. Pienet elintasoerot. Hyvinvointivaltio. Hyvät suhteet ulkomaihin. Demokratia. Sodattomuus. Turvallisuus. Ja sitä rataa. Entä huonot puolet? Korkea verotus. EU. Päihdeongelmat. Väkivalta. Asenteet. Vanhustenhuollon puutteet ja ongelmat. Pitkät välimatkat syrjäisemmillä seuduilla. Kyläkoulujen lopetus. Kallis maa. Epätasa-arvo. Pienemmät palkat samoista töistä, kuin muissa maissa. Ja sitä rataa.
Ihan kaikkea en nyt rupea kommentoimaan. Otan kuitenkin esiin joitakin omia mielipiteitäni.
Ensinnä siitä tasa-arvosta. Uudelleen asiaa pohdittuani, tulin tulokseen, ettei Suomen tasa-arvo olekaan ehkä aivan niin terveellä pohjalla, kuin jonkin aikaa sitten vielä ajattelin. Ei Suomessa niin huonosti asiat ole, kuin joissain muissa maissa, esimerkiksi Kiinassa, jossa tyttölapsia saatetaan jättää heitteille, jotta saataisiin poikia, mutta ei täällä kaikki kunnossa ole. Naiset saavat samasta työstä vähemmän palkkaa kuin miehet ja kyllä miehiä mieluummin töihin otetaan. Toinen juttu on, ettei kaikissa paikoissa saa palvelua sekä ruotsiksi, että suomeksi, vaikka se oikeastaan olisi tarkoitus. Lähinnä minua kuitenkin hämmentävät ruotsinkieliset alueet, joissa kaupassa kieltäydytään palvelemasta suomeksi. Typerää. Ja onhan näitä muitakin. Hirvittävän paljon nykyään merkitsee ulkonäkö ja varallisuus ja kaikki, vaikka kukaan ei suoraan pinnalliseksi tunnustaudukaan. Niin, enhän minäkään ole pinnallinen, mutta vähintään viisi kertaa päivässä huomaan ajattelevani:
"Ompas toi nätti" tai "ei toi nyt niin ihmeen komea ole". (Tämä nyt meni taas vähän ohi aiheen, huokaus)
Toisaalta, korkea verotus on Suomessa juuri se, mikä mahdollistaa puoli-ilmaiset terveydenhuolto-, sosiaali- ja koulutuspalvelut. Ja kaiken vastaavan. Kouluissa ja päivähoidossa on tosin se ongelma, että ryhmäkoot ovat äärettömän suuria. Opetus ja opiskelu vaikeutuu, kun mennään muka ”keskiporukan” tahtiin esimerkiksi matikan tunnilla. Ne, jotka ovat nopeampia turhautuvat ja ne jotka ovat hitaampia, turhautuvat. Häiriköinti. Kiusaaminen. Huonot oppimistulokset. Tasoluokat?!? Okei, eihän se ole aukoton ratkaisu.
”Mun tytär on ihan hirveen surullinen, kun se ei ollukkaan niissä kaikista nopeimmissa, eikä ollutkaan siinä ryhmässä, mihin kaikki kaverit meni. Nyt se tuntee ittensä ihan huonoksi ja viiltelee ja angstaa ja angstaa ja angstaa, niin kauan, että aivot lopulta posahtaa tai alkaa lähetellä virheilmoituksia."
Kuitenkin Suomessa saadaan olla iloisia siitä, ettei yhdenkään opiskelijan kouluttautuminen kaadu siihen, ettei olisi rahaa. Vain oma pää ja motivaatio merkitsevät.
Ja viimeisenä siihen aiheeseen, mikä minua kaikista eniten huvittaa ja ihmetyttää. EU. Alkujaanhan koko juttu oli älykäs ja miksei melkein nerokaskin. Liitytään Euroopan unioniin, saadaan liittolaisia, pönkitetään suhteita muihin maihin, päästään liikkumaan ja käymään kauppaa vapaammin ja hommataan vielä yhteinen rahayksikkökin. Nykyään ei voi kuin olla miettimättä, olisiko sittenkin ollut parempi jättää lusikka pois koko sopasta. Ajatelkaapa mitä Suomessa tapahtuu, kun euron kurssi romahtaa. Ja arvatkaapa, mihin suuntaan Suomen muka-itsenäinen hallinto on koko ajan menossa? EU nousee koko ajan hallitsevammaksi vaikuttajaksi oletettavasti kaikkiin unioniin kuuluvien maiden sisällä. Nyt täytyy miettiä tarkkaan, mitä sanoo, kenelle sanoo ja milloin sanoo, ettei koko Euroopan turvallisuus joudu lekan alle. Suomi ei saa suututtaa ketään, tai edes vihjata mitään hiukankaan epäilyttävää, ettei tapahdu hirveitä. Ei sillä, en minäkään sotaa tahdo, mutta sananvapaushan on perusoikeus. Euroopasta on hyvää vauhtia tulossa USA:n kaltainen supervaltio. Varmaan pian lähdetään Sveitsiäkin valloittamaan, se kun on jättänyt tylsän pikku reiän muuten kauniiseen kokonaisuuteen. Ja sitten ehkä uhkaillaan Norjaa ja Etelä-Euroopan maita liittymään tähän hölmöyteen. Kaunista, eikö? Keväällähän Suomessa kävi mies, joka sanoi Neuvostoliiton nousevan ja koettavan valloittaa Suomen. Ehkä se onkin rakas unionimme?
Loppuun siteeraus puolinerokkaasta(äärimmäisen omituisesta ja puolivillaisesta siis)yhteiskuntaopintunnille kirjoittamastani mielipidekirjoituksesta:
”Suurin ongelma yhteiskunnassa lieneekin ihmisten asenne. Halutaan parasta mahdollista palvelua – ilmaiseksi tietysti”.
Tehkääpä itse omat päätelmänne.
Ensin minun oli tarkoitus kirjoittaa pelkästään tasa-arvosta tai sen puutteesta. Olin aikeissa sivuta jo aiemmin käsittelemääni aihetta ja päivittää mielipiteitäni postauksen Feminismi, sovinismi, mikäismi..? aiheesta. Päätin kuitenkin ottaa kantaa koko Suomen tilanteeseen ja vain ohi mennen puhua jo mainitsemastani aiheesta.
On helppo luetella paljon plus-puolia Suomesta. On helppo sanoa, mikä täällä on hyvin. Ilmainen koulutus. Ilmainen terveydenhuolto. Hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut. EU. Sosiaalituet. Tilavuus. Ilmaiset kirjastopalvelut. Tasa-arvo. Pienet elintasoerot. Hyvinvointivaltio. Hyvät suhteet ulkomaihin. Demokratia. Sodattomuus. Turvallisuus. Ja sitä rataa. Entä huonot puolet? Korkea verotus. EU. Päihdeongelmat. Väkivalta. Asenteet. Vanhustenhuollon puutteet ja ongelmat. Pitkät välimatkat syrjäisemmillä seuduilla. Kyläkoulujen lopetus. Kallis maa. Epätasa-arvo. Pienemmät palkat samoista töistä, kuin muissa maissa. Ja sitä rataa.
Ihan kaikkea en nyt rupea kommentoimaan. Otan kuitenkin esiin joitakin omia mielipiteitäni.
Ensinnä siitä tasa-arvosta. Uudelleen asiaa pohdittuani, tulin tulokseen, ettei Suomen tasa-arvo olekaan ehkä aivan niin terveellä pohjalla, kuin jonkin aikaa sitten vielä ajattelin. Ei Suomessa niin huonosti asiat ole, kuin joissain muissa maissa, esimerkiksi Kiinassa, jossa tyttölapsia saatetaan jättää heitteille, jotta saataisiin poikia, mutta ei täällä kaikki kunnossa ole. Naiset saavat samasta työstä vähemmän palkkaa kuin miehet ja kyllä miehiä mieluummin töihin otetaan. Toinen juttu on, ettei kaikissa paikoissa saa palvelua sekä ruotsiksi, että suomeksi, vaikka se oikeastaan olisi tarkoitus. Lähinnä minua kuitenkin hämmentävät ruotsinkieliset alueet, joissa kaupassa kieltäydytään palvelemasta suomeksi. Typerää. Ja onhan näitä muitakin. Hirvittävän paljon nykyään merkitsee ulkonäkö ja varallisuus ja kaikki, vaikka kukaan ei suoraan pinnalliseksi tunnustaudukaan. Niin, enhän minäkään ole pinnallinen, mutta vähintään viisi kertaa päivässä huomaan ajattelevani:
"Ompas toi nätti" tai "ei toi nyt niin ihmeen komea ole". (Tämä nyt meni taas vähän ohi aiheen, huokaus)
Toisaalta, korkea verotus on Suomessa juuri se, mikä mahdollistaa puoli-ilmaiset terveydenhuolto-, sosiaali- ja koulutuspalvelut. Ja kaiken vastaavan. Kouluissa ja päivähoidossa on tosin se ongelma, että ryhmäkoot ovat äärettömän suuria. Opetus ja opiskelu vaikeutuu, kun mennään muka ”keskiporukan” tahtiin esimerkiksi matikan tunnilla. Ne, jotka ovat nopeampia turhautuvat ja ne jotka ovat hitaampia, turhautuvat. Häiriköinti. Kiusaaminen. Huonot oppimistulokset. Tasoluokat?!? Okei, eihän se ole aukoton ratkaisu.
”Mun tytär on ihan hirveen surullinen, kun se ei ollukkaan niissä kaikista nopeimmissa, eikä ollutkaan siinä ryhmässä, mihin kaikki kaverit meni. Nyt se tuntee ittensä ihan huonoksi ja viiltelee ja angstaa ja angstaa ja angstaa, niin kauan, että aivot lopulta posahtaa tai alkaa lähetellä virheilmoituksia."
Kuitenkin Suomessa saadaan olla iloisia siitä, ettei yhdenkään opiskelijan kouluttautuminen kaadu siihen, ettei olisi rahaa. Vain oma pää ja motivaatio merkitsevät.
Ja viimeisenä siihen aiheeseen, mikä minua kaikista eniten huvittaa ja ihmetyttää. EU. Alkujaanhan koko juttu oli älykäs ja miksei melkein nerokaskin. Liitytään Euroopan unioniin, saadaan liittolaisia, pönkitetään suhteita muihin maihin, päästään liikkumaan ja käymään kauppaa vapaammin ja hommataan vielä yhteinen rahayksikkökin. Nykyään ei voi kuin olla miettimättä, olisiko sittenkin ollut parempi jättää lusikka pois koko sopasta. Ajatelkaapa mitä Suomessa tapahtuu, kun euron kurssi romahtaa. Ja arvatkaapa, mihin suuntaan Suomen muka-itsenäinen hallinto on koko ajan menossa? EU nousee koko ajan hallitsevammaksi vaikuttajaksi oletettavasti kaikkiin unioniin kuuluvien maiden sisällä. Nyt täytyy miettiä tarkkaan, mitä sanoo, kenelle sanoo ja milloin sanoo, ettei koko Euroopan turvallisuus joudu lekan alle. Suomi ei saa suututtaa ketään, tai edes vihjata mitään hiukankaan epäilyttävää, ettei tapahdu hirveitä. Ei sillä, en minäkään sotaa tahdo, mutta sananvapaushan on perusoikeus. Euroopasta on hyvää vauhtia tulossa USA:n kaltainen supervaltio. Varmaan pian lähdetään Sveitsiäkin valloittamaan, se kun on jättänyt tylsän pikku reiän muuten kauniiseen kokonaisuuteen. Ja sitten ehkä uhkaillaan Norjaa ja Etelä-Euroopan maita liittymään tähän hölmöyteen. Kaunista, eikö? Keväällähän Suomessa kävi mies, joka sanoi Neuvostoliiton nousevan ja koettavan valloittaa Suomen. Ehkä se onkin rakas unionimme?
Loppuun siteeraus puolinerokkaasta(äärimmäisen omituisesta ja puolivillaisesta siis)yhteiskuntaopintunnille kirjoittamastani mielipidekirjoituksesta:
”Suurin ongelma yhteiskunnassa lieneekin ihmisten asenne. Halutaan parasta mahdollista palvelua – ilmaiseksi tietysti”.
Tehkääpä itse omat päätelmänne.
maanantai 15. elokuuta 2011
Pirtelöbaari Ballerina
Bloggaushaaste taas.
Kuinka moni muistaa vanhan sarjan nimeltä Onnen päivät? Entä kuinka moni tuntee The Baseballs –yhtyeen svengaavan coverin biisistä Umbrella? Kuinka monelle nämä kaksi asiaa tuovat mieleen 1950-luvun? Minulle ainakin. 50-lukuun liitän kirkkaita värejä, iloisuutta, hypähteleviä tanssiliikkeitä ja pikku kuppiloita, joissa tarjoilijat kulkevat rullaluistimet jalassa vaaleanpunaisiin mekkoihin kääriytyneinä.
Jos minä joskus perustaisin kahvilan tai ravintolan tai ylipäänsä jonkinlaisen ravitsemusliikkeen, se olisi pirtelöbaari. Se sijaitsisi kaupungin laitamilla erillisessä harjakattoisessa rakennuksessa, jonkin isomman tien varressa. Pirtelöbaarin nimi olisi Shaker’s tai jokin kauniimpi, kuten Ballerina, luultavasti jälkimmäinen.
Sisustaisin pikkuisen ”kuppilani” 50-luvun tyyliin. Seinät olisivat vaalean violetit ja joka puolella olisi julkkisjulisteita vanhojen aikojen tähdistä, osa kehyksissä osa ilman kehyksiä. Lattia olisi shakkiruudullinen ja kiiltävä. Palvelutiski olisi maalattu vaaleanpunaiseksi ja sen eteen olisi asetettu muutama metallinen baarijakkara. Tiski on sen verran matala, että sen yli kykenee puhumaan, vaikkei nousisikaan jakkaralle istumaan. Tiskin takana seikkailisivat vaaleanpunaisiin mekkoihin pukeutuneet tarjoilijattaret, sekä valkoisiin housuihin ja vaaleanpunaiseen paitaan sonnustautuneet tarjoilijat. Kaikki käyttäisivät rullaluistimia ja hymyilisivät iloisesti.
Baarin nurkassa olisi vanhanaikainen jukeboksi, jonka sisältä löytyy lähinnä 50-luvun musiikkia, mutta myös samaa tyylisuuntaa edustavia, tai muuten vain samoja mielenyhtymiä herättäviä kappaleita, kuten The Baseballsin biisejä. Jukeboksin ympärillä olisi myös tilaa tanssia, jotta jokainen, jonka tanssijalkaa vipattaa, pääsisi purkamaan energioitaan.
Ballerinassa istuttaisiin loosseissa. Penkit olisivat pehmeää, punaista nahkaa ja selkänojat korkeat. Seinien viertä kiertäisivät loossirivistöt ja sellainen löytyisi myös keskeltä baarialuetta. Selkänojat olisivat korkeat ja jokaista selkänojaa vasten olisi toinen selkänoja. Pöydät olisivat neliönmallisia ja pyöreäkulmaisia. Pöydän pinnalla olisi lasilevy, jonka alle on laitettu erinäisiä valokuvia.
Pirtelömakuina saisi tietenkin tavallisimpia, kuten mansikkaa, vaniljaa ja suklaata, mutta myös vähän erilaisempia juomia. Ballerinan omia erikoisuuksia olisivat esimerkiksi vesimeloni, toffee, papaija, kiivi, quava, appelsiini, vadelma, sekä erilaiset sekoitukset. Pirtelön päälle saisi myös kermavaahtoa tai hedelmänpaloja. Pirtelöt tehtäisiin aina paikan päällä mahdollisimman tuoreista aineksista ja kaikki annokset olisivat saatavana myös vähälaktoosisina, osa ehkä ilman rasvaa ja sokeriakin. Pirtelöitä voisi saada erikokoisina. Pirtelöstä voisi juoda yksi vähän, yksi paljon tai jopa kaksi.
Kun syksy viilenee, eikä pirtelö ehkä enää maistukaa, voitaisiin siirtyä kaupittelemaan kaakaota. Pirtelöt olisivat yhä myynnissä, mutta talvikauden erikoisuudeksi lisättäisiin tämä kuuma suklainen juoma, jonka saa eri makuisina. Esimerkki makuja ovat karamelli ja toffee. Muitakin tietysti olisi, oikeastaan aika laidasta laitaan. Kaakaon päälle saisi omavalintaisesti ottaa maito- tai kermavaahtoa, tai juoda ilman mitään. Kaakaon kyytipojaksi olisi myös mahdollista ottaa itse tehty keksi.
Ballerinassa tunnelma olisi pirteä ja menevä. Varsinkin nuorten illanviettoon paikka olisi omiaan. Ballerina koittaisi olla mahdollisimman asiakasystävällinen ja ottaisi sekä toiveet, että palautteet huomioon.
Vielä toinen näyte jukeboksin sisällöstä:
Kuinka moni muistaa vanhan sarjan nimeltä Onnen päivät? Entä kuinka moni tuntee The Baseballs –yhtyeen svengaavan coverin biisistä Umbrella? Kuinka monelle nämä kaksi asiaa tuovat mieleen 1950-luvun? Minulle ainakin. 50-lukuun liitän kirkkaita värejä, iloisuutta, hypähteleviä tanssiliikkeitä ja pikku kuppiloita, joissa tarjoilijat kulkevat rullaluistimet jalassa vaaleanpunaisiin mekkoihin kääriytyneinä.
Jos minä joskus perustaisin kahvilan tai ravintolan tai ylipäänsä jonkinlaisen ravitsemusliikkeen, se olisi pirtelöbaari. Se sijaitsisi kaupungin laitamilla erillisessä harjakattoisessa rakennuksessa, jonkin isomman tien varressa. Pirtelöbaarin nimi olisi Shaker’s tai jokin kauniimpi, kuten Ballerina, luultavasti jälkimmäinen.
Sisustaisin pikkuisen ”kuppilani” 50-luvun tyyliin. Seinät olisivat vaalean violetit ja joka puolella olisi julkkisjulisteita vanhojen aikojen tähdistä, osa kehyksissä osa ilman kehyksiä. Lattia olisi shakkiruudullinen ja kiiltävä. Palvelutiski olisi maalattu vaaleanpunaiseksi ja sen eteen olisi asetettu muutama metallinen baarijakkara. Tiski on sen verran matala, että sen yli kykenee puhumaan, vaikkei nousisikaan jakkaralle istumaan. Tiskin takana seikkailisivat vaaleanpunaisiin mekkoihin pukeutuneet tarjoilijattaret, sekä valkoisiin housuihin ja vaaleanpunaiseen paitaan sonnustautuneet tarjoilijat. Kaikki käyttäisivät rullaluistimia ja hymyilisivät iloisesti.
Baarin nurkassa olisi vanhanaikainen jukeboksi, jonka sisältä löytyy lähinnä 50-luvun musiikkia, mutta myös samaa tyylisuuntaa edustavia, tai muuten vain samoja mielenyhtymiä herättäviä kappaleita, kuten The Baseballsin biisejä. Jukeboksin ympärillä olisi myös tilaa tanssia, jotta jokainen, jonka tanssijalkaa vipattaa, pääsisi purkamaan energioitaan.
Ballerinassa istuttaisiin loosseissa. Penkit olisivat pehmeää, punaista nahkaa ja selkänojat korkeat. Seinien viertä kiertäisivät loossirivistöt ja sellainen löytyisi myös keskeltä baarialuetta. Selkänojat olisivat korkeat ja jokaista selkänojaa vasten olisi toinen selkänoja. Pöydät olisivat neliönmallisia ja pyöreäkulmaisia. Pöydän pinnalla olisi lasilevy, jonka alle on laitettu erinäisiä valokuvia.
Pirtelömakuina saisi tietenkin tavallisimpia, kuten mansikkaa, vaniljaa ja suklaata, mutta myös vähän erilaisempia juomia. Ballerinan omia erikoisuuksia olisivat esimerkiksi vesimeloni, toffee, papaija, kiivi, quava, appelsiini, vadelma, sekä erilaiset sekoitukset. Pirtelön päälle saisi myös kermavaahtoa tai hedelmänpaloja. Pirtelöt tehtäisiin aina paikan päällä mahdollisimman tuoreista aineksista ja kaikki annokset olisivat saatavana myös vähälaktoosisina, osa ehkä ilman rasvaa ja sokeriakin. Pirtelöitä voisi saada erikokoisina. Pirtelöstä voisi juoda yksi vähän, yksi paljon tai jopa kaksi.
Kun syksy viilenee, eikä pirtelö ehkä enää maistukaa, voitaisiin siirtyä kaupittelemaan kaakaota. Pirtelöt olisivat yhä myynnissä, mutta talvikauden erikoisuudeksi lisättäisiin tämä kuuma suklainen juoma, jonka saa eri makuisina. Esimerkki makuja ovat karamelli ja toffee. Muitakin tietysti olisi, oikeastaan aika laidasta laitaan. Kaakaon päälle saisi omavalintaisesti ottaa maito- tai kermavaahtoa, tai juoda ilman mitään. Kaakaon kyytipojaksi olisi myös mahdollista ottaa itse tehty keksi.
Ballerinassa tunnelma olisi pirteä ja menevä. Varsinkin nuorten illanviettoon paikka olisi omiaan. Ballerina koittaisi olla mahdollisimman asiakasystävällinen ja ottaisi sekä toiveet, että palautteet huomioon.
Vielä toinen näyte jukeboksin sisällöstä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)