Lukion eka vuosi on käytännöllisesti katsoen pulkassa. Tänään oli viimeinen "työpäivä", joka sisälsi kirkon, kokeiden palautuksen, kuoron ja ryhmänohjausta, sekä kevätjuhlapäivä ja sitten alkaa enemmän tai vähemmän ansaittu kesäloma. Saapahan ainakin olla arvosanoihin tyytyväinen. Oma taso pysyi suht samana kuin peruskoulussa. Minun lomani käsittänee pesäpalloa, vähän lisää pesäpalloa ja vielä pesäpalloa. Ai niin ja historian itsenäinen kurssi, uskonnon opiskelua, lukemista, uimista, kavereiden kanssa oleskelua, kirjoittelua ja soittamista. Eli kaikkea mukavaa. Toivottavasti kesästä tulee niin mahtava, kuin miltä se näin etukäteen vaikuttaa!
Viime aikoina, oikeastaan eduskuntavaaleista lähtien, olen miettinyt tosi paljon yhteiskunnallisia asioita ja erityisesti vähemmistöjen oikeuksia ja yhteiskunnallista asemaa. Mun jakeluun ei ole oikeastaan koskaan mennyt rasistiset vitsit tai blondivitsit. Tietty mä nauran niitä, jos naurattaa, eikä ne nyt varsinasesti häiritse, mutta toisinaan, en voi olla miettimättä, miksi ihmiset vitsailevat toisistaan - tai tarkemmin sanottuna juuri sellaisista ihmisistä, jotka ovat erilaisia. Tosin suomalaiset kertoo paljon myös näitä "suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen" -vitsejä, jotka on ihan yhtä lailla ns. pilkkaavia suomalaisia, kuin muitakin kohtaan. Silti, välillä erilaisista vitsaileminen on outoa.
Tahtoisin hirvittävästi osallistua jonkinlaiseen vapaaehtoistyöhön, mutta mulla on turhan vähän aikaa sellaiseen. Todennäköisesti tulevaisuudessa, sitten kun lukio-opinnot on ohi ja lähden opiskelemaan eteenpäin, liityn johonkin järjestöön tai vastaavaan. Tai sitten "otan" kummilapsen jostakin kehitysmaasta. Haluan kuitenkin pystyä tekemään jotain hyvää, vaikkei musta luultavasti tulekaan lääkäriä tai sairaanhoitajaa tai mitään vastaavaa. Tosin meidän äiti sanoi, että kaikki ammatit auttavat ihmisiä, oli sitten lääkäri, roskakuski, historijoitsija tai kaupan kassaneiti. Ja toisaalta mä ymmärrän mitä se tarkoittaa.
Joka tapauksessa ehkä eniten oon miettinyt suomenruotsalaisia ja varsinkin ruotsin kielen asemaa Suomessa. Mun mielestä on hienoa, että meillä on kaksi virallista kieltä. Mä olen aina kokenut sen rikkautena, vaikka jotkut puhuu vaan "pakkoruotsista". Mä todennäköisesti opiskelisin ruotsia, vaikka se ei olisi pakollinen aine. No, jos totta puhutaan opiskelisin varmaan myös italiaa ja saksaa ja norjaa ja tanskaa ja vähän kaikkia muitakin kieleiä, jos se vain olisi mahdollista ja järkevää. Eli minä en ehkä ole kaikista paras vertailukohta tässä tilanteessa. Silti minusta kielet ovat rikkaus.
Samalla, kun puhutaan pakkoruotsin lopetuksesta, voidaan puhua myös pakkosuomen lopetuksesta suomenruotsalaisten oppisuunnitelmissa. Jos me emme opiskele, miksi heidänkään pitäisi? Minun käsitykseni mukaan monetkaan suomenruotsalaiset eivät puhu kovin hyvää suomea, mutta moniko suomalainen puhuu hyvää ruotsia? Jo pelkkä asenne sen opiskelua kohtaan kertoo, miten vähän panostamme koko kieleen. Jotkut arvelevat, että pakkoruotsi toisi poistuessaan Suomeen lisää hyviä ruotsin osaajia, koska ne, jotka opiskelisivat sitä, olisivat motivoituneita. Minä tosin luulen, että silloin myös edes hiukan ruotsia taitavien määrän olisi hyvä kasvaa, sillä suomenruotsalaisten ei voisi enää olettaa pärjäävän edes arkiasioissa suomella, koska he eivät ole sitä opiskelleet.
Tästä nyt ei kannata päätellä, että pitäisin enemmän ruotsista, kuin suomesta. Rakastan suomen kieltä ja se on minusta yksi maailman kauneimpia kieliä omalla tavallaan. Ruotsi ei kuulosta korvaan yhtä hyvältä, ehkä koska sitä ei välttämättä ymmärrä, mutta arvostan myös sitä kielenä. Silti suomi on minulle se ykkönen ja kieli, jolla osaan ilmaista tunteitani parhaiten(vaikka välillä englanti antaa aika kovan vastuksen).
Eksyin jotenkin kummasti taas sivuraiteille alkuperäisestä asiastani. Tarkoitukseni oli puhua lasten oloista kehitysmaissa, mutta jostain syystä olette nyt saaneet lukea mielettömän sekavan vuodatuksen Suomen kielioloista. Mistähän nyt tuulee? Ehkä saan vielä jonakin päivänä ulos kehitysmaatekstin, jota olen kaavaillut viimeiset puolitoista kuukautta. Ainakin. Nyt en sitä enää ala tähän perään suoltaa. Kovin moni ei ehkä arvostaisi.
Pari viimeistä päivää mulla on ollut todella hyvä fiilis. Sain pikkuisen serkkutytön muutama päivä sitten. Vauva syntyi keskosena, mutta oli ilmeisesti terve ja ihan hyväkuntoinen. En malta odottaa että näen suvun uuden tulokkaan! Tähän "serkkukuumeeseen" lisätään vielä koulun loppuminen ja kesä(!) ja hyväntuulenpaketti on valmis. Harmittaa vain vähän joutua joka päivä tuomariksi, mutta ehkä sekin siitä. Lauantaina ei ainakaan tarvi viheltää yhtään peliä, kun mennään serkun valmistujaisjuhliin Turkuun. Sain sitä varten kivan punaisen kukkamekon ja elämäni ekat korkokengät! Huu.. katsellaanpa miten pysyn pystyssä.
Nauttikaa kesästä!
Eli tästä löytyy PMMP:n Kesä 95, joka kuullaan Ulvilan lukion kevätjuhlassa kuoron ja muutaman solistin ja bändin toimesta. Jostain syystä en nyt löytänyt mitään muuta, kuin live-version. Pahoittelut.
torstai 2. kesäkuuta 2011
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Vappuilua ja vähän muutakin
Vappu. Pitkästä aikaa ihan superia. Viime vuonna tähän aikaan olin ensimmäistä kertaa ulkomailla(jos ei Ruotsin-laivareissuja lasketa)Rhodoksella joukkueen kanssa. Vapun vietto jäikin pelkkään kukkaseppeleiden bongailuun, eikä sitä silloin tullut sen enempää mietittyä. Tänä vuonna tuli taas kavereita kylään ja oli tosi hauskaa. Naurettiin ja juteltiin ja pelailtiin ja syötiin(liikaa!). Scrabblessa tehtiin Iriksen kanssa ennätyspisteet yhdestä sanasta: 126 pistettä ja sana oli leijaton(2x3x-sanapisteet, jos joku on kyseistä peliä pelannut ja tietää miten juttu toimii; ja jos jäi mietityttämään, pelattiin 14 kirjaimella, kun oltiin pareissa). Ilman niitä pisteitä oltaiskin hävitty Inarille ja Kristianille, mutta tällä vietiin!
Tänään oon ollut harvinaisen ahkera ja kirjoittanut neljä sähköpostia, tehnyt musiikin esitelmää ja hiukan historian tehtäviä. Vielä olisi tarkoitus ainakin yksi roolipelivuoro saada kirjoitettua, mutta sekin jää taas nähtäväksi.
Mä olen vastikää saanut ihan huipputyyppejä sähköpostikavereiksi. Kirjoittelen nyt muutaman tyypin kanssa. Suurin osa on USA:sta, mutta yksi on Tanskasta ja yksi Suomesta. Hassu vain kirjoittaa suomeksi kirjeitä, kun on aikansa kirjoittanut ja lukenut englanniksi, eikä sitten enää osaa ajatella sitä oikein. Mulla ainakin tulee melkein väkisinkin jutut mieleen englanniksi ja sitten koittaa niitä kääntää siihen tekstikenttään omalle äidinkielelleen ja hakkaa päätään seinään, kun ei muista jotain yksinkertaisia sanoja. Haha.
Pesiskausi alkaa treenipeleillä tiistaina! Olisin jo eilen päässyt pelailemaan, mutta en olisi päässyt Seinäjoelta kotiin illalla, että se vähän kaatui. Mutta ihan pian, ihan pian!
Vieläkin tulee välillä kausia, joina harmittelen, että jäin Ulvilaan lukioon. Olen miettinyt, mikä minua veti tänne? Miksen lähtenyt Tampereelle, Helsinkiin tai Orivedelle, niin kuin tarkoitukseni alunperin oli. Oli tarkoitus laittaa Kallion lukio ensimmäiseksi ja Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukio toiseksi. Orivedelle olisi pitänyt hakea erikseen. Välillä harmittaa, että heitin unelmia nurkkaan, koska ei ollut kaveria joka olisi tullut ja koska lopulta en sitten uskaltanutkaan ja koska ei olisi välttämättä ollut varaakaan. Varsinkin harmittaa, koska uskon, että olisin voinut päästä opiskelemaan ja pärjätäkin. Olisin saanut tehdä asioita, joita rakastan. Entä nyt? Teenkö sitä mitä rakastan? Okei, joo, teen. Pelaan pesäpalloa, soitan klarinettia, kirjoitan, opiskelen, vietän aikaa perheen ja kavereiden kanssa. Mutta silti takaraivossa jäytää ajatus: "mitä jos sittenkinn olisin ollut rohkea?" Enää sille ei voi mitään. Mutta mitä jos kumminkin?
Tällainen vuodatus tällä kertaa. Ehkä joskus tulisi vähän järkevämpikin.
Rihanna - Unfaithful
Tänään oon ollut harvinaisen ahkera ja kirjoittanut neljä sähköpostia, tehnyt musiikin esitelmää ja hiukan historian tehtäviä. Vielä olisi tarkoitus ainakin yksi roolipelivuoro saada kirjoitettua, mutta sekin jää taas nähtäväksi.
Mä olen vastikää saanut ihan huipputyyppejä sähköpostikavereiksi. Kirjoittelen nyt muutaman tyypin kanssa. Suurin osa on USA:sta, mutta yksi on Tanskasta ja yksi Suomesta. Hassu vain kirjoittaa suomeksi kirjeitä, kun on aikansa kirjoittanut ja lukenut englanniksi, eikä sitten enää osaa ajatella sitä oikein. Mulla ainakin tulee melkein väkisinkin jutut mieleen englanniksi ja sitten koittaa niitä kääntää siihen tekstikenttään omalle äidinkielelleen ja hakkaa päätään seinään, kun ei muista jotain yksinkertaisia sanoja. Haha.
Pesiskausi alkaa treenipeleillä tiistaina! Olisin jo eilen päässyt pelailemaan, mutta en olisi päässyt Seinäjoelta kotiin illalla, että se vähän kaatui. Mutta ihan pian, ihan pian!
Vieläkin tulee välillä kausia, joina harmittelen, että jäin Ulvilaan lukioon. Olen miettinyt, mikä minua veti tänne? Miksen lähtenyt Tampereelle, Helsinkiin tai Orivedelle, niin kuin tarkoitukseni alunperin oli. Oli tarkoitus laittaa Kallion lukio ensimmäiseksi ja Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukio toiseksi. Orivedelle olisi pitänyt hakea erikseen. Välillä harmittaa, että heitin unelmia nurkkaan, koska ei ollut kaveria joka olisi tullut ja koska lopulta en sitten uskaltanutkaan ja koska ei olisi välttämättä ollut varaakaan. Varsinkin harmittaa, koska uskon, että olisin voinut päästä opiskelemaan ja pärjätäkin. Olisin saanut tehdä asioita, joita rakastan. Entä nyt? Teenkö sitä mitä rakastan? Okei, joo, teen. Pelaan pesäpalloa, soitan klarinettia, kirjoitan, opiskelen, vietän aikaa perheen ja kavereiden kanssa. Mutta silti takaraivossa jäytää ajatus: "mitä jos sittenkinn olisin ollut rohkea?" Enää sille ei voi mitään. Mutta mitä jos kumminkin?
Tällainen vuodatus tällä kertaa. Ehkä joskus tulisi vähän järkevämpikin.
Rihanna - Unfaithful
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Vuodenaikojen lapset
On vähän hassua istua koneella ja ajatella, että onpa ulkona kiva ilma. Enkä mä tajua, miksen mee ulos. No, kyllä vielä jossain vaiheessa tänään. Nyt vaan kattelen, kun aurinko paistaa ja viimeiset lumet kimaltaa ja kuuntelen kun linnut laulaa. Aina välillä mää inhoan syksyä ja kevättä ja joskus talvea ja kesääkin, mutta sitten kun sitä miettii, niin mää rakastan Suomen vuodenaikoja! Olisi ihan hirvetä, jos meillä ei olisi kaikkia neljää, vaan joku puuttuisi välistä.
Jokaisesta vuodenajasta voi oikeasti löytää jotain tosi ihanaa, jos sitä rupeaa miettimään kunnolla. Tietty keväästä pitäisi etana tulla mieleen se, että luonto herää ja kaikkea, mutta mää ainakin ajattelen sitä negatiiviselta kannalta ja harmittelen sitä, että on märkää, liukasta ja siitepölyä. Sitten mää mietin uudelleen ja löydän syitä, miksi kevät on niin mahtavaa aikaa. Lumet lähtevät ja aurinko lupailee kesän tuloa, linnut laulavat ja puut alkaa saada lehtiä. Ja jostain syystä mää tykkään sateestakin. Välillä on ihana kuunnella, kun se hakkaa kattoa vasten ja välillä haluaa vain lähteä juoksemaan kuraisia ja jäisiä teitä pitkin. Mää en tykkää sotkea vaatteitani, mutta keväällä se on jotenkin sen arvoista. Kävelin yhtenä päivänä koulusta kotiin pesäpallostadionin vierestä ja olin ihan valmis huutamaan onnesta, kun näin, että iso osa lumesta oli sulanut. Pian pääsee ulos pelaamaan ja treenaamaan!! Ja keväällä mää tunnen olevani aina paljon pirteämpi ja enemmän elossa kuin syksyllä tai talvella. Muka naurattaa aina ulkona, kun nälän auringon ja tunnen, että se lämmittää.
Kesä taas on ihan oma lukunsa. Silloin tulee ihan supervapaa olo ja auringonpaiste antaa tosi paljon voimia kohdata seuraava syksy ja talvi. Kesällä on pesäpallo, kaverit, meri, juhannus, jäätelö(okei, on sitä muutenkin) ja unelmat. Silloin on enemmän aikaa tehdä kaikkea, mitä haluaa tehdä ja kesäloman haluaisi vaan kestävän ikuisesti. Ainoita huonoja puolia ovat ötökät ja liiallinen kuumuus, eivätkä nekään ole niin kovin pahoja. Ja kesäsateet ovat jotakin niin parasta. Ainakin ne, kun aurinko paistaa ja sade vaan tulee yhtäkkiä, eikä näy paljon pilviäkään. Kesällä tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista ja mahtavaa. Silloin inspiraatioita tulee melkoisen usein ja kirjoittamisellakin on aivan omat sävynsä.
Syksyssä tuntuu aina kaikki raivostuttavalta ja tyhmältä. On viileää ja märkää ja harmaata ja... Mutta sitten on ne kaikki värit, sateet, tuoksut, tunne, että jotain uutta voisi taas alkaa ja se odotus! En tiedä, moniko oikeasti tykkää mennä syksyllä kesäloman jälkeen kouluun, mutta mää tykkään. Silloin tuntuu, että on taas paljon uusia mahdollisuuksia, eikä mitään ole lyöty lukkoon. Ja rakastan syksyn värejä. Ihailen sitä miten luonto tuntuu tahtovan elää viimeiset hetkensä täysillä, ennen kuin kaikki vaipuu talven ajaksi horrokseen tai talviuneen tai katoaa kuolemaan lopullisesti. Syksy antaa luonnolle sen levon, jota se lienee kaivannut kesän kuluessa useampaankin otteeseen.
Ja sitten on talvi. Meidän oma talvemme. Joskus se on loskainen, märkä ja masentava ja joskus sellainen kuin viime talvi. Parinkymmenen asteen pakkanen, lunta polveen asti, auringon kylmä valo lakaisee hankea, eikä ulos vai astua sulkematta silmiään. Talvella sauna, omenapiirakka, kaakao ja kaikki lämmin saavat aivan uuden merkityksen. Ja sitten on tietysti hiihtäminen(en ollut kertaakaan tänä vuonna!!), luistelu(enkä luistellutkaan...), pulkanlasku, kävelyretket jäisessä metsässä, liukastelu tiellä, joka kiiltää kuin peili, hiljaiset illat takkatulen ääressä, lukutuokiot peiton alla, joulu, suklaa, kuusi, piparit ja kynttilät. Talvessa vain on jotakin, enkä minä yhtään häpeä olla talven lapsia.
Niinpä. Suomi. Kevät. Kesä. Syksy. Talvi. Elämä.
Juha Tapio - Kaksi puuta
Jokaisesta vuodenajasta voi oikeasti löytää jotain tosi ihanaa, jos sitä rupeaa miettimään kunnolla. Tietty keväästä pitäisi etana tulla mieleen se, että luonto herää ja kaikkea, mutta mää ainakin ajattelen sitä negatiiviselta kannalta ja harmittelen sitä, että on märkää, liukasta ja siitepölyä. Sitten mää mietin uudelleen ja löydän syitä, miksi kevät on niin mahtavaa aikaa. Lumet lähtevät ja aurinko lupailee kesän tuloa, linnut laulavat ja puut alkaa saada lehtiä. Ja jostain syystä mää tykkään sateestakin. Välillä on ihana kuunnella, kun se hakkaa kattoa vasten ja välillä haluaa vain lähteä juoksemaan kuraisia ja jäisiä teitä pitkin. Mää en tykkää sotkea vaatteitani, mutta keväällä se on jotenkin sen arvoista. Kävelin yhtenä päivänä koulusta kotiin pesäpallostadionin vierestä ja olin ihan valmis huutamaan onnesta, kun näin, että iso osa lumesta oli sulanut. Pian pääsee ulos pelaamaan ja treenaamaan!! Ja keväällä mää tunnen olevani aina paljon pirteämpi ja enemmän elossa kuin syksyllä tai talvella. Muka naurattaa aina ulkona, kun nälän auringon ja tunnen, että se lämmittää.
Kesä taas on ihan oma lukunsa. Silloin tulee ihan supervapaa olo ja auringonpaiste antaa tosi paljon voimia kohdata seuraava syksy ja talvi. Kesällä on pesäpallo, kaverit, meri, juhannus, jäätelö(okei, on sitä muutenkin) ja unelmat. Silloin on enemmän aikaa tehdä kaikkea, mitä haluaa tehdä ja kesäloman haluaisi vaan kestävän ikuisesti. Ainoita huonoja puolia ovat ötökät ja liiallinen kuumuus, eivätkä nekään ole niin kovin pahoja. Ja kesäsateet ovat jotakin niin parasta. Ainakin ne, kun aurinko paistaa ja sade vaan tulee yhtäkkiä, eikä näy paljon pilviäkään. Kesällä tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista ja mahtavaa. Silloin inspiraatioita tulee melkoisen usein ja kirjoittamisellakin on aivan omat sävynsä.
Syksyssä tuntuu aina kaikki raivostuttavalta ja tyhmältä. On viileää ja märkää ja harmaata ja... Mutta sitten on ne kaikki värit, sateet, tuoksut, tunne, että jotain uutta voisi taas alkaa ja se odotus! En tiedä, moniko oikeasti tykkää mennä syksyllä kesäloman jälkeen kouluun, mutta mää tykkään. Silloin tuntuu, että on taas paljon uusia mahdollisuuksia, eikä mitään ole lyöty lukkoon. Ja rakastan syksyn värejä. Ihailen sitä miten luonto tuntuu tahtovan elää viimeiset hetkensä täysillä, ennen kuin kaikki vaipuu talven ajaksi horrokseen tai talviuneen tai katoaa kuolemaan lopullisesti. Syksy antaa luonnolle sen levon, jota se lienee kaivannut kesän kuluessa useampaankin otteeseen.
Ja sitten on talvi. Meidän oma talvemme. Joskus se on loskainen, märkä ja masentava ja joskus sellainen kuin viime talvi. Parinkymmenen asteen pakkanen, lunta polveen asti, auringon kylmä valo lakaisee hankea, eikä ulos vai astua sulkematta silmiään. Talvella sauna, omenapiirakka, kaakao ja kaikki lämmin saavat aivan uuden merkityksen. Ja sitten on tietysti hiihtäminen(en ollut kertaakaan tänä vuonna!!), luistelu(enkä luistellutkaan...), pulkanlasku, kävelyretket jäisessä metsässä, liukastelu tiellä, joka kiiltää kuin peili, hiljaiset illat takkatulen ääressä, lukutuokiot peiton alla, joulu, suklaa, kuusi, piparit ja kynttilät. Talvessa vain on jotakin, enkä minä yhtään häpeä olla talven lapsia.
Niinpä. Suomi. Kevät. Kesä. Syksy. Talvi. Elämä.
Juha Tapio - Kaksi puuta
torstai 7. huhtikuuta 2011
Jaa mitä?
Koeviikko on sitten sitä myöten kärsitty! Alkuun tuntui menevän ihan hyvin, mutta viimeiset kokeet, historia, äidinkieli ja ranska taisivat mennä vähän penkin alle. Tai ehkei niin vähänkään. Valitettavasti tässä ei voi nyt enää kuin odotella, josko kuitenkin saisi järkeviä numeroita. Hiukan vaan harmittaa, kun juuri viimeisistä aineista oli korkeimmat tavoitteet, paitsi ehkä ranskasta täytyisi tyytyä hiukan huonompaankin.
Tänään kuitenkin tuli aloiteltua uusi jakso ja käytiin sitten äidin kanssa kirpparikierrokselta. Ei tarttunut mukaan kuin verhot ja muutama kirja(ei kai ketään yllättänyt?). Tarkoituksena oli löytää jokin kiva päiväpeitto, mutta tällä kertaa jäin vielä ilman. Ehkä pitäisi se huonekin siivota ennen kuin rupeaa miettimään päiväpeittoja...
Pitkästä aikaa on tullut taas kirjoitettua vähän jotakin. Kyllä ne tekstit pikkuhiljaa edistyy, vaikka välillä tuntuu takkuavan niin pahasti, ettei mitään rajaa. Ja sitten toisinaan tuntuu, että teksti on oikeasti hyvää. Nyt vain tarvisi saada jotain valmiiksi, niin tulisi hiukan lisää itseluottamusta ja uskaltaisi taas paneutua oikein kunnolla. Piih.
Minulle heitettiin taas miljoonannen kerran tällainen kysymys: Mikäs susta sitten tulee isona? Ja vastaus taas oli se sama: No jaa-a. Mistä sitä muka voi vielä tietää? No joo, ei musta tuu kemistiä, fyysikkoa, matemaatikkoa, tai ylipäänsä mitään luonnontieteisiin liittyvää. Mutta aloja on vaikka mitä! No oke, lisätään listaan eläinlääkäri, kokki, leipuri, puutarhuri, eläintenhoitaja... Yleensä sellaiset ammatit, missä käsitellään ruoka-aineita tai ollaan tekemisissä eläinten kanssa. Nämä voidaan selittää iki-ihanilla allergioilla, jotka kieltää esimerkiksi ruohonleikkuun.
Jälleen voimme miettiä, miksei koko kirjoituksesta saanut pienintäkään tolkkua. Kiitos ja hyvää yötä.
Audrey Assad - Carry me
Tämä kannattaa katsoa, jos haluaa nauraa :D
Tänään kuitenkin tuli aloiteltua uusi jakso ja käytiin sitten äidin kanssa kirpparikierrokselta. Ei tarttunut mukaan kuin verhot ja muutama kirja(ei kai ketään yllättänyt?). Tarkoituksena oli löytää jokin kiva päiväpeitto, mutta tällä kertaa jäin vielä ilman. Ehkä pitäisi se huonekin siivota ennen kuin rupeaa miettimään päiväpeittoja...
Pitkästä aikaa on tullut taas kirjoitettua vähän jotakin. Kyllä ne tekstit pikkuhiljaa edistyy, vaikka välillä tuntuu takkuavan niin pahasti, ettei mitään rajaa. Ja sitten toisinaan tuntuu, että teksti on oikeasti hyvää. Nyt vain tarvisi saada jotain valmiiksi, niin tulisi hiukan lisää itseluottamusta ja uskaltaisi taas paneutua oikein kunnolla. Piih.
Minulle heitettiin taas miljoonannen kerran tällainen kysymys: Mikäs susta sitten tulee isona? Ja vastaus taas oli se sama: No jaa-a. Mistä sitä muka voi vielä tietää? No joo, ei musta tuu kemistiä, fyysikkoa, matemaatikkoa, tai ylipäänsä mitään luonnontieteisiin liittyvää. Mutta aloja on vaikka mitä! No oke, lisätään listaan eläinlääkäri, kokki, leipuri, puutarhuri, eläintenhoitaja... Yleensä sellaiset ammatit, missä käsitellään ruoka-aineita tai ollaan tekemisissä eläinten kanssa. Nämä voidaan selittää iki-ihanilla allergioilla, jotka kieltää esimerkiksi ruohonleikkuun.
Jälleen voimme miettiä, miksei koko kirjoituksesta saanut pienintäkään tolkkua. Kiitos ja hyvää yötä.
Audrey Assad - Carry me
Tämä kannattaa katsoa, jos haluaa nauraa :D
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Treenailua ja joukkuetoimintaa
Jepp, kuten otsikosta voi ehkä päätellä, tuli viikonloppu vietettyä KaMan neitien kanssa Jämillä(vai Jämijärvellä, mä en koskaan muista). Oli ihan mahtavaa, vaikka olin varmaan lauantai-illan vähän omissa ajatuksissani ja muutenkin epäsosiaalinen. Voin heittää tähän epäpäteväksi tekosyyksi sen, että mun pää ja käsi särki, eikä käden kipuun auttanut edes mun paras ystävä Burana. Tiedä sitä sitten, että oliko kyseessä migreeni vai mikä ihme, mutta ei ollut häävi olo.
Lauantaina iltapäivällä kuitenkin käytiin vähän lumikenkäkävelemässä. Oli aika mahtava kokemus, vaikka tosi raskas ja tuli ihan kivan kuumakin. Lumeen uppos mukavasti ainakin nilkkaa myöten jos astui pikkasenkin vinoon ja muutama siellä lensi nurinniskoinkin. Käveltiin joku tunnin verran pitkin metsää vuorotellen ylä- ja alamäkeen. Lopulta sitten päästiin laavulle ja saatiin makkaraa ja limsaa ja mehua. Ei muuten ole makkara koskaan maistunut niin hyvältä! Enkä ollut ainoa joka oli tätä mieltä.
Kun palauduttiin Ketahi-mökille kenkäilemästä, päästiin saunaan. Vähemmän mukava juttu oli se, että sauna ei lämmennyt. Onneksi Laura kävi vähän säätelemässä ja Tiina heittelemässä löylyä, niin jo saatiin lämpöä!
Loppuilta meni sitten toisiin tutustuessa, palaveroidessa, syödessä, karaokea laulaen(lauloin vasta aamulla, kun mua oli tarpeeksi yllytetty) ja pantomiimia pelatessa. Pariin kertaan sai nauraa itsensä ihan tärviölle, kun esitykset ja varsinkin vastausehdotukset olivat huippuluokkaa. Sellaisiakin sanahirviöitä kuultiin kuin kiinalais-japanilainen lapsi(joka tosin oli oikea vastaus!), mäkijarrutus ja puimurilannoitus.
Aamulla heräsin turhan aikaisin ja pääsin lueskelemaan uskontoa hetkeksi, ennen kuin lähdettiin Riikan kanssa aamupalalle. Ensimmäisiä ei oltu, mutta päästiin sentään pöytään istumaan. No joo, ei kai siitä syömisestä sen enempää tarvitse kertoa. Hyvää aamupalaa oli ja hienoa seuraa, mikäs sen mukavampaa.
Puoli yhdentoista maissa lähdettiin aamulenkille ja pelaamaan hankipalloa. Lenkki oli aika normaali, ei siinä sen ihmeempiä ollut, mutta hankipallo oli uusi kokemus. Jos olisi pakko valita, lähtisin mieluummin uudelleen pelaamaan hankipalloa kuin lumikenkäkävelemään. En muista, koska olisin viimeksi nauranut yhtä paljon pelatessani jotain. Vähän jokainen lensi naamalleen hankeen useammin kuin kerran ja palloa haettiin milloin kuralätäköstä ja milloin lumen täyttämästä ojasta, johon upposi vyötäröään myöten(ihan mukava kokemus).
Mökillä oli taas sauna ja sitten pelailtiin korttia hetki, ennen kuin lähdettiin syömään. Ruoka oli mahtavaa! Kalaa ja kermaperunoita ja muutamaa eri salaattia ja tietysti jälkiruokaa. Varmaan yli puolet joukkueesta meni kahdella jälkiruoalla, koska ei haluttu jättää kumpaakaan maistamatta. Minäkin. Haha.
Mökin kautta lähdettin sitten kohti Kankaanpäätä ja Palloiluhallia. Riikka ja minä lähdettiin viimeisinä Ketahilta ja oltiin sitten ensimmäisten joukossa treeneissä. Ja treenit olikin tosi kivat ja mullakin meni hyvin, vaikka kuntotestien mukaan olen vähän kaikessa jäljessä. Ne eivät tosin testaa lajitaitoja ja vaikka olen niissäkin jäljessä, tuli aika hyvä fiilis, kun kerrankin meni ihan kohtuu hyvin. Tosin näppien lyönnistä olen taas kadottanut sen terävimmän kärjen, joka siellä joitakin aikoja sitten oli.
No tässäpä tämän päivän päivitys. Viikonloppuna olisi tarkoitus kokkailla perheelle jotain, ja ajattelin, että voisitte saada jopa ensimmäisen kuvapostauksenkin. Ehkä.
30 Seconds To Mars - The Kill
Lauantaina iltapäivällä kuitenkin käytiin vähän lumikenkäkävelemässä. Oli aika mahtava kokemus, vaikka tosi raskas ja tuli ihan kivan kuumakin. Lumeen uppos mukavasti ainakin nilkkaa myöten jos astui pikkasenkin vinoon ja muutama siellä lensi nurinniskoinkin. Käveltiin joku tunnin verran pitkin metsää vuorotellen ylä- ja alamäkeen. Lopulta sitten päästiin laavulle ja saatiin makkaraa ja limsaa ja mehua. Ei muuten ole makkara koskaan maistunut niin hyvältä! Enkä ollut ainoa joka oli tätä mieltä.
Kun palauduttiin Ketahi-mökille kenkäilemästä, päästiin saunaan. Vähemmän mukava juttu oli se, että sauna ei lämmennyt. Onneksi Laura kävi vähän säätelemässä ja Tiina heittelemässä löylyä, niin jo saatiin lämpöä!
Loppuilta meni sitten toisiin tutustuessa, palaveroidessa, syödessä, karaokea laulaen(lauloin vasta aamulla, kun mua oli tarpeeksi yllytetty) ja pantomiimia pelatessa. Pariin kertaan sai nauraa itsensä ihan tärviölle, kun esitykset ja varsinkin vastausehdotukset olivat huippuluokkaa. Sellaisiakin sanahirviöitä kuultiin kuin kiinalais-japanilainen lapsi(joka tosin oli oikea vastaus!), mäkijarrutus ja puimurilannoitus.
Aamulla heräsin turhan aikaisin ja pääsin lueskelemaan uskontoa hetkeksi, ennen kuin lähdettiin Riikan kanssa aamupalalle. Ensimmäisiä ei oltu, mutta päästiin sentään pöytään istumaan. No joo, ei kai siitä syömisestä sen enempää tarvitse kertoa. Hyvää aamupalaa oli ja hienoa seuraa, mikäs sen mukavampaa.
Puoli yhdentoista maissa lähdettiin aamulenkille ja pelaamaan hankipalloa. Lenkki oli aika normaali, ei siinä sen ihmeempiä ollut, mutta hankipallo oli uusi kokemus. Jos olisi pakko valita, lähtisin mieluummin uudelleen pelaamaan hankipalloa kuin lumikenkäkävelemään. En muista, koska olisin viimeksi nauranut yhtä paljon pelatessani jotain. Vähän jokainen lensi naamalleen hankeen useammin kuin kerran ja palloa haettiin milloin kuralätäköstä ja milloin lumen täyttämästä ojasta, johon upposi vyötäröään myöten(ihan mukava kokemus).
Mökillä oli taas sauna ja sitten pelailtiin korttia hetki, ennen kuin lähdettiin syömään. Ruoka oli mahtavaa! Kalaa ja kermaperunoita ja muutamaa eri salaattia ja tietysti jälkiruokaa. Varmaan yli puolet joukkueesta meni kahdella jälkiruoalla, koska ei haluttu jättää kumpaakaan maistamatta. Minäkin. Haha.
Mökin kautta lähdettin sitten kohti Kankaanpäätä ja Palloiluhallia. Riikka ja minä lähdettiin viimeisinä Ketahilta ja oltiin sitten ensimmäisten joukossa treeneissä. Ja treenit olikin tosi kivat ja mullakin meni hyvin, vaikka kuntotestien mukaan olen vähän kaikessa jäljessä. Ne eivät tosin testaa lajitaitoja ja vaikka olen niissäkin jäljessä, tuli aika hyvä fiilis, kun kerrankin meni ihan kohtuu hyvin. Tosin näppien lyönnistä olen taas kadottanut sen terävimmän kärjen, joka siellä joitakin aikoja sitten oli.
No tässäpä tämän päivän päivitys. Viikonloppuna olisi tarkoitus kokkailla perheelle jotain, ja ajattelin, että voisitte saada jopa ensimmäisen kuvapostauksenkin. Ehkä.
30 Seconds To Mars - The Kill
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Kevättä odotellessa
Joo, oon tässä kelannu, että en taidakaan olla ihan niin toivoton tapaus, kuin välillä tuntuu. Ette tiedäkään, miten upea tunne se on! Vaikka välillä vieläkin vähän masentaa oma saamattomuus ja osaamattomuus.
Kankaanpään treeneissä meni kuntotestit yllättävän hyvin ja juoksin suhteellisen nopean ajan 30 metrille. Viitisentoista sadasosaa parani alkutalvesta! Muutenkin treenit on sujunut lähiaikoina aina vaan paremmin ja alkaa tasaantumaan hyvän ja huonon päivän ero tässä pikkuhiljaa. Tai sitten kaikki päivät on huonoja? Mutta treeni-into on melkein suurempi kuin ennen. On ihana päästä lyömään ja heittelemään edes se kolme kertaa viikossa. Yhdessä vaiheessa sen piti olla viisi kertaa! Nyt vain on ollut käden kanssa ongelmia. Heitto aukeaa ja kyynärpää kipeytyy. Ehkä se siitä.
Soittamisessa tunnun olevan jäljessä siitä, miten hyvä minun pitäisi olla. Muutama kaveri on soittanut minua lyhyemmän aikaa(mullakin tulee syksyllä yhdeksän vuotta täyteen!)ja ovat silti suorittamassa 3/3-tutkintoa aiemmin ja näin. Tosin olen kuullut tähän järkeenkäyvän, tosin ehkä virheellisen selityksen entiseltä soitonopettajaltani. Jarmo(joka siis nykyään opettaa mua) ei ehkä halua, että mä stressaan sitä tai sitten se haluaa, että oon varmasti valmis, että saan siitä niin hyvän, kuin mun vaan on mahdollista saada, ettei se jää sitten harmittamaan. Mulla on pienoinen taipumus vaatia itseltäni(ja muiltakin)liikaa. Jos mut tuntee, todennäköisesti tämän seikan tietää. Mutta samaan syssyyn, kun Jarmo puhui 3/3:sta, joka on siis perusasteen viimeinen tutkinto ja jonka suoritettuani saan päättötodistuksen(!!), vilahti puheessa sellainen käsite kuin tolppa ykkönen. Hiihuu! Olisi kuulemma hyvää aikaa sekin siinä tehdä, jos kiinnostaa. Ainakin puolitoista vuotta. Yleensä on kaksi tai kaksi ja puoli vuotta tutkintojen välissä odotettu ja nyt puhutaan jo puolestatoista vuodesta tolpan kanssa! Se on jo aika iso juttu. Anteeksi "musiikkitieteellinen" löpinä. Toivottavasti joku tajusi.
Kirjoittaminenkin on välillä aika laillla plussan puolella. Ainakin perjantaina oli, sillä rustasin ainakin kolme uutta runoa ja vastailin muutamaan roolipeliin ja ah!
Niin ja tietty, kevät tulee! Tosin nyt on joka paikka ihan loskassa ja märkä ja hyy.. Ja muutaman kuukauden päästä saan yskiä ja pärskiä kahta kauheammin kuin nyt ja antihistamiineja kuluu. Kiitos siitepölyallergiat! <3
Mutta hyvää viikonjatkoa kaikille, ehkä mä ehdin vielä kirjoitella tällä viikolla. Tai sitten hautaudun loppuiäkseni koulukirjoihin(=historia, uskonto, enkku, espanja, ranska, äikkä, kemia). Alkaa näyttää heikolta, jos Wilman mukaan on jaksossa 9 kurssia. Heh. Kaks niistä tosin musiikkia. Kuorokurssi II, jota ei vielä ole aloitettukaan ja Musiikki 2, jonka tunneilla en juuri käy, koska viikon ainokainen pläjähtää samaan kohtaan ranskan kolmoskurssin kanssa.
Katy Perry / Matt Cardle - Firework - Tyler Ward and Alex Goot (Acoustic Cover)
(Huomasitteko, kirjakieli katosi!! :D
Kankaanpään treeneissä meni kuntotestit yllättävän hyvin ja juoksin suhteellisen nopean ajan 30 metrille. Viitisentoista sadasosaa parani alkutalvesta! Muutenkin treenit on sujunut lähiaikoina aina vaan paremmin ja alkaa tasaantumaan hyvän ja huonon päivän ero tässä pikkuhiljaa. Tai sitten kaikki päivät on huonoja? Mutta treeni-into on melkein suurempi kuin ennen. On ihana päästä lyömään ja heittelemään edes se kolme kertaa viikossa. Yhdessä vaiheessa sen piti olla viisi kertaa! Nyt vain on ollut käden kanssa ongelmia. Heitto aukeaa ja kyynärpää kipeytyy. Ehkä se siitä.
Soittamisessa tunnun olevan jäljessä siitä, miten hyvä minun pitäisi olla. Muutama kaveri on soittanut minua lyhyemmän aikaa(mullakin tulee syksyllä yhdeksän vuotta täyteen!)ja ovat silti suorittamassa 3/3-tutkintoa aiemmin ja näin. Tosin olen kuullut tähän järkeenkäyvän, tosin ehkä virheellisen selityksen entiseltä soitonopettajaltani. Jarmo(joka siis nykyään opettaa mua) ei ehkä halua, että mä stressaan sitä tai sitten se haluaa, että oon varmasti valmis, että saan siitä niin hyvän, kuin mun vaan on mahdollista saada, ettei se jää sitten harmittamaan. Mulla on pienoinen taipumus vaatia itseltäni(ja muiltakin)liikaa. Jos mut tuntee, todennäköisesti tämän seikan tietää. Mutta samaan syssyyn, kun Jarmo puhui 3/3:sta, joka on siis perusasteen viimeinen tutkinto ja jonka suoritettuani saan päättötodistuksen(!!), vilahti puheessa sellainen käsite kuin tolppa ykkönen. Hiihuu! Olisi kuulemma hyvää aikaa sekin siinä tehdä, jos kiinnostaa. Ainakin puolitoista vuotta. Yleensä on kaksi tai kaksi ja puoli vuotta tutkintojen välissä odotettu ja nyt puhutaan jo puolestatoista vuodesta tolpan kanssa! Se on jo aika iso juttu. Anteeksi "musiikkitieteellinen" löpinä. Toivottavasti joku tajusi.
Kirjoittaminenkin on välillä aika laillla plussan puolella. Ainakin perjantaina oli, sillä rustasin ainakin kolme uutta runoa ja vastailin muutamaan roolipeliin ja ah!
Niin ja tietty, kevät tulee! Tosin nyt on joka paikka ihan loskassa ja märkä ja hyy.. Ja muutaman kuukauden päästä saan yskiä ja pärskiä kahta kauheammin kuin nyt ja antihistamiineja kuluu. Kiitos siitepölyallergiat! <3
Mutta hyvää viikonjatkoa kaikille, ehkä mä ehdin vielä kirjoitella tällä viikolla. Tai sitten hautaudun loppuiäkseni koulukirjoihin(=historia, uskonto, enkku, espanja, ranska, äikkä, kemia). Alkaa näyttää heikolta, jos Wilman mukaan on jaksossa 9 kurssia. Heh. Kaks niistä tosin musiikkia. Kuorokurssi II, jota ei vielä ole aloitettukaan ja Musiikki 2, jonka tunneilla en juuri käy, koska viikon ainokainen pläjähtää samaan kohtaan ranskan kolmoskurssin kanssa.
Katy Perry / Matt Cardle - Firework - Tyler Ward and Alex Goot (Acoustic Cover)
(Huomasitteko, kirjakieli katosi!! :D
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Runoilun sydämestä
En millään pääse siitä tunteesta, että tahtoisin kirjoittaa tänne jotakin, joka oikeasti merkitsisi jotain. Tietysti nyt olisi kaikkein ajankohtaisinta kirjoittaa Japanin maanjäristyksestä ja tsunamista, mutta jotenkaan en saa sitä itsestäni irti. Toisaalta taas haluaisin kirjoittaa jotain, minkä lukemisesta joku voisi kiinnostuakin. Phaahaa, eli en halua kirjoittaa koulumurheistani, ylikireästä aikataulustani tai mistään. Koeviikon jälkeen saatan kirjoitella Suomen historiasta tai sisällissodasta, mutta en tähän aikaan illasta. Ei, ei.
Tänään on ollut runopäivä. Tekee koko ajan mieli kirjoittaa jotain, mutta sanat loppuvat kesken. Tämän päivän ehkä parasta runoa en tänne viitsi laittaa, jos se vaikka joskus päätyisi ihan kokoelmaan asti(haaveita, haaveita), mutta äidinkielen tunnin kyhäelmän voisin lukijoiden iloksi tai kauhuksi laittaa.
Älä istu hämärään
nurkan varjoissa
kolme vaanii
Älä nukada
valot päällä
sillä joku
sammuttaa
etkä tahdo herätä pimeään
Katsellessani vanhempia tiedostoja löysin erään ihanan, jossa on noin 80 runoa ja pari muuta, joissa on osittain samoja osittain eri runoja. Seuraava on muistaakseni viime vuotisesta sadosta.
Istun siinä nauraen
sä nurkkaan käperryt
varjoihin pääsi piilotat
minä en ymmärrä
Satamalaiturilla seisottiin
annettiin auringon laskea
se sua tais satuttaa
vaikket osaa sanoa
Oltiin eri suuntiin menossa
mun käteen tartuit
ja kuulin kun sä kuiskasit:
”Mitäpä rakkaudesta tietäisit?”
Henkilökohtaisesti pidän tuosta aiemmasta enemmän, mutta joka tapauksessa tällaistakin löytyy. Muistuttaa jollain tavoin muita runojani, joissa aika monissa aihe on saman tyyppinen. Ja vielä kolmas, vähän ehkä synkempi ja edellisiä oudompi.
Kiitos,
kun kerroit rakastavasi,
kun salaa vihasit
Kiitos,
kun mulle purit sydäntäs,
kun selän takana panettelit
Kiitos,
kun uskoit kykyihini,
kun sanoit nollaksi
Kiitos,
kun kylmässä annoit suojan,
kun peiton varastit
Kiitos,
kun annoit uuden mahiksen,
kun senkin itse pilasit
Kiitos,
kun apuun minut kutsuit,
kun henkeäni uhkasit
Kiitos,
kun useasti halasit,
kun monta kertaa hylkäsit
Kiitos,
kun sanoit mut aina muistavat,
kun silti unohdit
Näin tällä kertaa. Kommenttia otan vastaan enemmän kuin mielelläni. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa lopputalvesta!
Tänään on ollut runopäivä. Tekee koko ajan mieli kirjoittaa jotain, mutta sanat loppuvat kesken. Tämän päivän ehkä parasta runoa en tänne viitsi laittaa, jos se vaikka joskus päätyisi ihan kokoelmaan asti(haaveita, haaveita), mutta äidinkielen tunnin kyhäelmän voisin lukijoiden iloksi tai kauhuksi laittaa.
Älä istu hämärään
nurkan varjoissa
kolme vaanii
Älä nukada
valot päällä
sillä joku
sammuttaa
etkä tahdo herätä pimeään
Katsellessani vanhempia tiedostoja löysin erään ihanan, jossa on noin 80 runoa ja pari muuta, joissa on osittain samoja osittain eri runoja. Seuraava on muistaakseni viime vuotisesta sadosta.
Istun siinä nauraen
sä nurkkaan käperryt
varjoihin pääsi piilotat
minä en ymmärrä
Satamalaiturilla seisottiin
annettiin auringon laskea
se sua tais satuttaa
vaikket osaa sanoa
Oltiin eri suuntiin menossa
mun käteen tartuit
ja kuulin kun sä kuiskasit:
”Mitäpä rakkaudesta tietäisit?”
Henkilökohtaisesti pidän tuosta aiemmasta enemmän, mutta joka tapauksessa tällaistakin löytyy. Muistuttaa jollain tavoin muita runojani, joissa aika monissa aihe on saman tyyppinen. Ja vielä kolmas, vähän ehkä synkempi ja edellisiä oudompi.
Kiitos,
kun kerroit rakastavasi,
kun salaa vihasit
Kiitos,
kun mulle purit sydäntäs,
kun selän takana panettelit
Kiitos,
kun uskoit kykyihini,
kun sanoit nollaksi
Kiitos,
kun kylmässä annoit suojan,
kun peiton varastit
Kiitos,
kun annoit uuden mahiksen,
kun senkin itse pilasit
Kiitos,
kun apuun minut kutsuit,
kun henkeäni uhkasit
Kiitos,
kun useasti halasit,
kun monta kertaa hylkäsit
Kiitos,
kun sanoit mut aina muistavat,
kun silti unohdit
Näin tällä kertaa. Kommenttia otan vastaan enemmän kuin mielelläni. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa lopputalvesta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)