Pesäpalloilun ihmeet

"Hanna pelaa tiistaina vielä yhden pelin ja alkaa sitten odotella talvikautta, jos vaikka treenaisi kunnolla virheet pelaamisesta pois. -.-"

Näin alkaa kesän pesäpallokausi lähestyä päätöstään. Vielä yksi peli Kokemäellä olisi jäljellä. Sitä lähdetään tietty pelaamaan täysillä ja voittoa hakemaan(tai ainakin minä aion lähteä sillä asenteella). Takana on tosi vasta viisi voittoa ja lukuisia tappioita, joten taistelufiilis voi olla yhdellä jos toisella hieman alhainen. No joo, kyllähän se melkolailla tiedettiin, miten tänä vuonna käy, vaikka hetken näytti valoisalta. Mutta todellakin vain hetken ja sekin vain harjoituksissa. Peleissä varmemmat otteet alkoivat vasta aluesarjassa, eikä senkään alku näyttänyt vahvalta. Ensimmäiset voitot otettiinkin vasta Oulun valtakunnallisella Nuorisoleirillä, joka joukkueen vanhemmille osapuolille(minut mukaan lukien) oli viimeinen laatuaan. Hieman jää ikävä leirielämää, vaikka ehkä sitä vielä tuomaroimaan eksytään muutamana vuonna. Jää nähtäväksi.

Tuomaroinnitkin on melkein hoidettu tältä erää. Kaksi olisi jäljellä, maanantaina ja sitten viikon päästä maanantaina. Kaksi hieman eritasoista peliä vihellettävänä hieman eritasoisilta paikoilta. D-tyttöjen alempaa jatkosarjaa syöttötuomarina ja Miesten maakuntasarjaa takarajalla(vaikka ihan hyvin voisin toimia kakkosellakin). Tuomarinhommiin olen tänä vuonna löytänyt aivan uudenlaisen kosketuksen. Tuntui hyvältä seisoa arvo-ottelussa tuomarien rivissä, viheltää peli käyntiin, pitää alkupuhuttelut ja kaikkea. Kyseessä oli tosin D-tyttöjen pelisarjan peli, Itä-Länsi, mutta yhtä kaikki se oli upea kokemus. Myös viimeisin komennus Miesten ykköspesiksen pesätuomariksi oli aika huima. Viime vuonna kun en kuulemma ollut tarpeeksi kokenut edes takarajalle. Näin tosin sanoi oman seuramme nuorisojaoston puheenjohtaja(pelasin eri seurassa kuin tuomaroin), joka ei arvosta meitä tyttöjä nimeksikään. Eikä juuri koko seura muutenkaan ole järin kiinnostunut tytöistä. Sanoisiko jotain se, ettei tyttöjen pelejä merkata etusivulle, yksikään tyttö ei ole saanut tuomaritulokas-palkintoa(jos vielä joskus osuu minun kohdalleni, nauran itseni kipeäksi, sillä viisi vuotta tuomarointikokemusta ei ehkä oikeuta sanomaan minua tulokkaaksi). No, tällaisten juttujen kanssa oppii kaiketi elämään. Jos ei helposti niin sitten vaikeamman kautta.

Viime pelissä satuin manaamaan omaa peliäni ja valmentajani totesi rauhoittavasti, että kaikille tulee huonoja päiviä. Omasta mielestä on vain koko kausi mennyt päin mäntyä. Olihan Ernolla tähänkin vastaus. Parempaan suuntaan se on mennyt. Ja lisäksi pelin jälkeen kuulin, että monessa paikassa peluuttaminen on kohteliaisuus. Lämmitti mieltä, kun ottaa huomioon, että olen yksi harvoja joukkueen pelaajia, jolla ei selkeää paikkaa ulkokentällä ole. Silti en ole jokeriksi päätynyt. Päin vastoin, tältä kaudelta löytyy yksi kokonainen peli jokerina(leirillä neljä vuoroparia) sekä puolikas jakso, sillä jouduin poistumaan paikalta. Eli pelipaikkani lunastin kuitenkin jo kauden alussa, vaikkei sitä ehkä olisi uskonut. No.. keskinkertainen fiilis kaudesta jää, ellei nyt viimeinen peli sitten luista aivan odottamattoman hyvin. Sekin kyllä voisi tapahtua. Katsellaan.

Se on nyt moro. Ensi kerralla ehkä tunnelmia lukiolaiselämästä.