Tästä ajattelin toista blogiyritystä lähteä kiskomaan läpi. Ehkä tämä aukeaa minulle tällä kertaa ja saan jotain kirjotettuakin. Toivottavasti ainakin.
Olen huomannut itsestäni piirteitä, joita en välttämättä olisi halunnut huomata. Minulla on iso kunnianhimo, järkyttävä kilpailuvietti ja heikko itsetunto. Väitän aina, etten välitä muiden mielipiteistä tai etteivät muiden katseet kiinnosta, mutta joka ikinen kerta se satuttaa. Sanon myös, etten tahdo aina olla paras ja että kelpaan itselleni tällaisena, mutta jokainen kerta, kun tajuan olevani huonompi tai jokin ei suju, kuten tahtoisin sen sujuvan, lannistun. Itsetunnostani en osaa sen enempää selittää, mutta usein tuntuu, etten ole hyvä missään ja että kaikki vain valuu sormien läpi. Mä olen koettanut todistella itselleni, että mä oikeasti osaankin jotain ja nyt se siltä tuntuukin, mutta heti kun sitä jotain oikeasti alkaa tehdä, se ei enää tunnu siltä, että mikään vakuutteluista olisi totta.
Olen soittanut klarinettia seitsemän ja puolivuotta ja ystäväni, joka on soittanut vuoden tai kaksi vähemmän, on minua taitavampi, kai aika selkeästikin. Hän on myös minua parempi koulussa(vaikka minunkaan keskiarvoani ei todellakaan voi sanoa huonoksi), minua parempi säveltapailussa ja teoriaopinnoissa, hän osaa kirjoittaa, piirtää, lukee paljon... Vertaan väkisinkin itseäni häneen, kun ajattelen, että olen puolivuotta vanhempi, vaikkei se paljon vaikutakaan. Olen vain ihmetellyt, olenko tätä tyttöä parempi missään? No ehkä pesäpallossa, mutta voiko sitä laskea, kun minä pelaan, hän ei.
Alemmuuskompleksit on syvältä. Ne saavat ihmisen vain näkemään itsensä huonompana kuin oikeasti onkaan ja saavat itsetunnon laskemaan lähes nolliin. Nykyään näitä päiviä tulee usein.
"Toi tekee tota ja tota paremmin".
"Toi osaa, mä en".
"Miks mä en voi olla tollanen?"
En vaan enää tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Alkaa hermo menemään, kun aina vertaan itseäni muihin ja sitten väitän, etten sitä tee. Sitä paitsi, olen auttamattoman mustasukkainen. En osaa olla hetkeäkään kaveriporukassa hiljaa, koska silloin tuntuu, että minut unohdetaan, että joku muu ottaa paikkani, joka ei ole koskaan ollut kovin vahvoilla pohjilla.
Tähän päälle lisätään vielä lukionaloittamisvaikeudet. Syksyllä ne olisivat ajankohtaisia, mutta nyt olen lähes tulkoon hakannut päätäni seinään kurssivalintojen kanssa. Tiedän, niitä saa muuttaa, mutta mitä jos kumminkin? Suurimpana ongelmana on se, että haluaisin niin paljon kaikkea. Luokanvalvojani, joka opettaa matematiikkaa, on sitä mieltä, että pitäisi lukea pitkää matikkaa ja minä olisin samaa mieltä, jos mahtuisi kursseihin, mutta mitenpä mahdutat sen, jos aiot lukea kaikki mahdolliset äidinkielen, historian, uskonnon, englannin, ranskan ja ruotsin kurssit, haluaisit hiukan mukaan psykologiaa ja taideaineita?! Taitaa pian tulla neljän vuoden lukiossa istuskelut eteen.
Tällaista tällä kertaa. Ehkä seuraavalla kerralla mennään hiukan valoisammissa merkeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti